EmediateAd

Totuus on sodan ensimmäinen uhri

A A
12.3.2010 0:01

Matt Damon etsii Irakista joukkotuhoaseita, mutta turhaan.

MARKO AHONEN

Green Zone Yritystä on, kunnianhimoa on, taitoakin on, mutta lopputulos on silti hieman vaisu.

Eletään Irakin sodan alkuaikoja vuonna 2003. Yhdysvaltojen johtama sotilasliittouma on hyökännyt Irakiin, koska Saddam Husseinilla kerrotaan olevan joukkotuhoaseita. Luutnantti Roy Miller (Matt Damon) johtaa yhtä valvontaryhmistä. Joukkotuhoaseita ei kuitenkaan löydy.

Miller ryhtyy epäilemään koko joukkotuhoaseiden olemassaoloa ja sitä kautta sodan motiiveja. Kuten hyvin nykyään tiedämme, Miller on oikeassa. Päähenkilön suuri ristiretki totuuden ja moraalin puolesta ei kuitenkaan tempaa mukaansa.

Ohjaaja Paul Greengrass ja näyttelijä Matt Damon ovat tehneet aiemmin yhteistyötä muun muassa Jason Bourne -toimintajännäreissä. Green Zone jatkaa samalla tyylillä, jota me kriitikot kutsumme realistiseksi. Näin siitä huolimatta, että emme ole koskaan osallistuneet oikeaan sotaan.

Greengrass rakastaa käsivarakameraa ja lähikuvia. Näin katsoja pääsee toiminnan keskelle ja suorastaan haistaa hien ja veren. Toiset pitävät Greengrassin tyyliä sekavana ja teennäisenä. Kumpikaan näkökulma ei ole täysin väärä.

Aiheesta ja visuaalisesta tyylistä tulee mieleen Oscar-rysä The Hurt Locker, joka tosin on selvästi parempi elokuva.

Oikeasti Green Zone on sotaelokuvaksi naamioitu poliittinen jännäri. Asiaansa Green Zone ajaa vilpittömästi. On hienoa, että ison rahan Hollywood-elokuva ei pelkää politiikkaa, vaan suorastaan perustuu juuri sille.

Green Zone saa katsojan joko ajattelemaan tai sitten merisairaaksi. Mahdollisuuden kumpaankin ovat 50-50.

Sota ja western

Kommentoi artikkelia