Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.04.2011 00:01
A A A

Tuntematon emäntä

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Kuinkahan moni nykypäivän ihminen on miettinyt sotavuosiemme (1939-45) aikaa? Miten silloin pärjättiin kun miehistä 75 prosenttia oli rintamalla?

Maataloudesta oli vastattava, metsätyöt oli tehtävä, lapset ja vanhukset oli hoidettava, koti oli pidettävä kunnossa. Suomalainen nainen ei valittanut, vaan kävi töihin.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Elina Kivihalme sukeltaa isoäitinsä kautta yhdeksänlapsisen perheen sota-arkeen kun isä oli rintamalla. Samalla hän pohtii omaa itseään suhteessa menneisyyteen ja laajentaa panoraamaansa monien haastattelujen kautta ihmisiin, jotka tuon sota-ajan olivat kokeneet.

Tuntematon emäntä on erinomaisen kiintoisa ja taitavasti tehty dokumenttielokuva aiheesta, josta ei paljonkaan olla puhuttu. Sodan eri vaiheet, Karjalan kannakset ja Syvärin murtumiset ovat meille tuttuja, kuin myös lottien toiminta.

Kotirintaman oloista ei juurikaan ole puhuttu, eikä siitä, miten terve mies elämänsä kunnossa tulee sodasta kotiin ihmisrauniona. Elämän on kuitenkin jatkuttava, eikä periksi saa antaa.

Autenttinen kuva Monien haastattelujen kautta hahmottuu varsin autenttinen kokonaiskuva ihmisten sitkeästä ahkeruudesta ja tunnollisuudesta. Huumori, elämänhalu ja ääretön yhteishenki ovat tuoneet voimaa tilanteisiin, joista oli vain selvittävä.

Tuntematon emäntä antaa vastauksen kysymykseen, miten silloin pärjättiin? Helppoa ei se ollut silloinkaan, kun Karjalasta saapuivat evakot ja maatiloja jaettiin. Ruokaa ne evakotkin tarvitsivat ja evakkoäitien osa ei ollut niitä helpoimpia.

Tuntemattoman emännän kerronta kulkee kipeistäkin asioista huolimatta varsin rauhallisena ja seesteisenä. Vanhat sodanaikaiset filmimateriaalit ja kenttäpostin tuomat kirjeet luovat autenttisuuden tuntua.

Erityisesti Kivihalmeen enon jo kadonneiksi luullut vanhat kaitafilmit tuovat elokuvaan hyvin henkilökohtaisen ja koskettavan sävyn. Kokonaisuutta palvelee myös hienosti äärettömän tyylitajuisesti valittu musiikin käyttö.

Tärkeä elokuva Ohjaaja Elina Kivihalme osaa rakentaa taidokkaasti elokuvansa kaaren, saaden lopussa katsojan silmäkulman kostumaan varsin aidosti. Ei paatosta, ei vihaa vaan elettyjä asioita menneeltä ajalta. Tuntematon emäntä -elokuvan kautta heräsivät monet muistot oman äitini tarinoista kun portailla oli odotettu tuleeko veli sodasta kotiin vai tuleeko pappi?

Tuntematon emäntä on tärkeä elokuva monella tapaa. Se kertoo ajasta, joka on kohta katoavaa kansan perinnettä. Muistikuvat hiipuvat. On hyvä, että ne vielä kirjataan muistiin. Se puhuttelee, koskettaa ja antaa kunnian heille, joille kunnia kuuluu. Hieno dokumentti.

Vielä kun joku käsittelisi perusteellisesti sotainvalidien osan ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntien salatut taustat tässä suuressa myllerryksessä, voisi ympyrä vähitellen sulkeutua.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Elokuvat