Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.12.2010 15:12
A A A

Hirmuhauki jämähti verkkoon Rautalammilla

Kolme miestä koki verkkoa Hannu Korhosen mukaan "huuli pyöreänä" Rautalammilla Sisä-Savossa lauantaina. Heti 60 metriä pitkän verkon alkupäässä oli tiedossa, että jotain erikoista on tapahtumassa. Hauki oli uinut aivan verkon loppupäähän.

- Veljeni sanoi heti, että nyt on peto verkossa. Jymäyttely oli sellaista. Kyllähän se melkoinen yllätys on, kun tuollainen jättiläinen rupeaa paljastumaan, Korhonen kertoo.

Hannu Korhonen, Jouko Korhonen ja Armas Laukkarinen olivat verkoilla paukkupakkasessa aamupäivällä Hankavedellä. 65 millimetrin riimuverkkoon oli uinut 14,4 kilon jättihauki, jonka painon kalamiehet kävivät mittauttamassa kahden eri kalakauppiaan digitaalivaa'assa. Hauella oli pituutta 126 senttiä.

- Emme ole kuulleet, että ainakaan lähiaikoina olisi Hankavedestä noin isoa jytykalaa tullut.

Kolmikko ehti jo laittaa hauen fileiksi. Kalan pään he säästävät.

- Se laitetaan jonkun kesämökille talteen. Panemme pään kusiaispesään keväällä, jotta siitä tulee hienon näköinen.

Hannu Korhonen sanoo kysyttäessä, että lottokuponki ei ole ainakaan vielä vetämässä.

- Minä olen niin huono lottoa pelaamaan, mutta jos tuuri on kerran näin hyvä, tiedä vaikka sattuisi voittamaan, onnellinen mies nauraa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde