Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.01.2011 11:05
A A A

Michael Jacksonin kuolinsyytä selvitellään oikeudessa

Poptähti Michael Jacksonin kuolinsyyn käsittely on jatkunut tänään Los Angelesissa. Tuomari aloitti alustavat kuulemiset epäilyistä, joiden mukaan Jacksonin henkilääkäri syyllistyi kuolemantuottamukseen.

Syyttäjän mukaan lääkäri Conrad Murray antoi Jacksonille tappavan annoksen särkylääkkeitä ja anestesia-aine propofolia, jota käytetään yleensä vain kirurgisissa toimenpiteissä. Murray oli aiemmin määrännyt Jacksonille propofolia ohjeiden vastaisesti univaikeuksiin.

Murray on kiistänyt syytteet. Syyttäjän mukaan Murrayn puolustus pyrkii todistamaan, että Jackson lisäsi lääkeannostustaan itse.

Todistajien alustavien kuulemisten odotetaan vievän kaksi viikkoa. Kuulemisten ensimmäisenä päivänä paikalla olivat Jacksonin sukulaisista äiti Katherine sekä sisaret Jackie ja LaToya. Ei ole tiedossa, astuuko kukaan Jacksonin suvusta todistajanaitioon.

Jackson kuoli 50-vuotiaana 25. kesäkuuta 2009. Poplegenda oli juuri valmistautumassa konserttikiertueeseen, jonka jälkeen hänen piti vetäytyä julkisuudesta kokonaan.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde