Miika Vanhapiha esittelee innoissaan kivikausiharrastuksensa aarteita Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen luokassa: luu- ja kivitalttoja, Nätti-Jussi -nimistä kivikirvestä, riistaeläinten taljoja. Hän ei malta olla näyttämättä, kuinka eläimen jänteestä saadaan nuijimalla säikeistä lankaa vaatteiden ompelua varten.
- Neula saadaan esimerkiksi linnun luusta, Vanhapiha selittää ja osoittaa samalla kaapunsa sievästi nakutettua saumaa.
Harrastuksen syvällisyydestä kertoo myös se, että jokainen vaatekappale ja asuste on itse tehty: nahat on parkittu ja veitsien terät itse hakattu. Pehmoiset hirvennahkatöppöset Vanhapiha on rasvannut, lämmikkeenä on heinää.
Aika pikkutarkkaa ja puhdasoppista hommaa?
- No kyllä tässä aika puritaanisia ollaan. Koskaan ei tunne oppineensa näistä asioista liikaa.
Ja se on helppo uskoa. Kun Vanhapiha tarpoo varsinaissuomalaisessa mäntymetsässä, hän näyttää kiviaika-asussaan ihka oikealta luolamieheltä. Ja oikeastaan hän onkin.
Vanhapihan intohimoinen kivikausiharrastus pohjaa ennen kaikkea arvoihin. Kivikautinen elämänmuoto edustaa hänestä ideaalia tapaa elää sovussa luonnon kanssa. Moni seikka onkin kovasti ristiriidassa nykykulttuurin kanssa.
- Kyllähän minä sellainen yhteiskuntakriitikko olen, nykymaailman arvostelija. En tosin elättele romanttisia tai idealistisia haaveita siitä, että kivikauden ihminen olisi ollut jotenkin parempi. Uskon kuitenkin, että nykymaailmassa olemme haalineet niin paljon kaikkea ylimääräistä, että paljon tärkeää jää huomaamatta.
Vanhapiha soisi, että ihmiskunta havahtuisi huomaamaan, että vähemmälläkin elämämme toteutuisi.
- Kyllähän kivikaudella ihminen oli aivan yhtä tuhlaavainen, tyhmä ja opportunisti kuin nykykansalainenkin on, mutta hänellä oli niin tiivis riippuvuussuhde yhteisöönsä, ettei hän tuhonnut ympäristöään yhtä tehokkaasti ja halukkaasti kuin me nyt, Vanhapiha pohtii.
