Kuoron kalenteri täyttyy
Sami Vainio
Lähdemme tekemään hyvää kuoroviihdettä hyvässä hengessä. Ja voitamme skaban siinä sivussa, lausui Kuopion Nuorisokuoron taiteellinen johtaja Jussi Mattila Savon Sanomien haastattelussa 13. kesäkuuta.
Toista vuorokautta Suomen paras kuoro -kisan voiton jälkeen Mattilan on hyvä seistä enteellisten sanojensa takana - myös sen suhteen, millä tyylillä voitto tuli.
- Täytyy myöntää, etten ihan osannut odottaa näin hyvää tulosta. Menimme erän kerrallaan ajatusmallilla, että lähdemme tuomaan kuorolaulua viihdemusiikkiformaattiin oman näkemyksemme mukaan, Mattila erittelee.
Mattilan mukaan ennakkosuosikin asema finaalissa ei muuttanut tekemisen meininkiä.
- Nöyrin mielin olimme liikkeellä. Oman ohjelman valmistelussa oli aina kauhea kiire, mitä katsoja ei välttämättä helposti huomaa. Meillä ei ollut edes viikkoa aikaa sovitusten tekemiseen, kun matkustamisiin meni kaksi päivää.
- Tämä on ollut ryhmädynamiikan kannalta korvaamattoman arvokas, mutta myös hyvin vaativa projekti, Mattila summaa.
Kilpailun jälkeisenä sunnuntaina kuoronjohtaja vaihtoi viimein vapaalle: päivä kului autotallin siivoukseen.
- Piti saada ajatukset pois kisasta. Nyt seuraa vähitellen paluu normaaliin arkirytmiin.
Arki merkitsee Mattilalle muun muassa paneutumista muihin kuoroihin, joiden johtamisesta hän joutui hieman tinkimään kisan aikana.
- Tämä viikko tehdään ns. rästitöitä. Myös kuorolaisten Facebook-päivityksissä on lukenut "Jipii, mulla on taas elämä" -tyylisiä kommentteja, Mattila naurahtaa.
Messu ja pikkujouluja Kuopion Nuorisokuoron esiintymiskalenteri jouluun saakka on käytännössä täynnä, joten mattimyöhästen ei kannata elätellä suuria toiveita pikkujoulujen julkkisohjelmanumerosta.
- Korkeintaan satunnaisia pienryhmäesityksiä voidaan järjestää. Koko kuoro ei helposti liiku ennen joulua. Tapauskohtaisesti tietenkin, mutta pitää vahtia, miten porukka jaksaa.
Seuraava mahdollisuus seurata Kuopion nuorisokuoroa livenä on eri tyylilajissa kuin ohjelmassa: kuoro laulaa Kuopiossa Puijon kirkon messussa sunnuntaina kello 10 alkaen.
Sen jälkeen alkaa sovittujen jouluohjelmistojen harjoittelu. Kuoron oma joulukonsertti on 22. joulukuuta Kuopion Tuomiokirkossa.
- Sitä ennen on muutaman laulun settejä erinäisissä tilaisuuksissa, pienryhmillä mutta koko kuorollakin. Vehmasmäen Valoharjulla on joulukonsertti 29. marraskuuta, mutta se on jo ajat sitten loppuunmyyty.
Tammikuulle on lyöty lukkoon yhteisesiintyminen Rajalan puhaltajien kanssa, luvassa on silloin muun muassa Ultra Brata ja kuoron omaa ohjelmistoa.
Keväällä seuraa esiintymismatkoja myös eteläiseen Suomeen. Esiintymiskutsuja pääkaupunkiseudulle on sadellut, mutta tarkempia sopimuksia ei vielä ole.
- Katsotaan, miten paljon jaksetaan ravata viitostietä edes taas, Mattila lohkaisee.




