Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 17.08.2009 00:01
A A A

Keikka vaati kuukausien valmistelut

Ennen kuin Nightwish soittaa keikalla säveltäkään, yli 10 hengen crew on tehnyt töitä useamman päivän ajan. Olavinlinnan keikkapaikan rakentaminen alkoi perjantaiaamuna.

- Nämä ovat olleet siitä erityisiä keikkoja, että valmistelut on aloitettu jo kuukausia sitten. Kävin täällä ensimmäisen kerran kesäkuun alussa, Nightwishin päämiksaaja sekä Olavinlinnan keikkojen äänentoistosta ja valoista vastannut Kimmo Ahola kertoo.

Aholan mukaan Olavinlinna on rockmusiikille erittäin haasteellinen ympäristö.

- Kun näin paikan ensimmäisen kerran, ajattelin että mitähän tästä tulee, kun tässä pöntössä rokki alkaa pauhata. Varsinkin rumpujen äänen kimpoileminen katosta ja seinistä mietitytti.

Olavinlinna ei silti ole akustisesti haastavin paikka, missä Nightwish on soittanut.

- Once-kiertueella soitimme Espanjassa täysin pyöreällä härkätaisteluareenalla, jossa oli iltaisin kiinni laitettava teräskatto. Kun siellä löi virvelirumpua, ääni jäi kaikumaan kymmeniksi sekunneiksi. Keikan jälkeen sanoin järjestäjille, että tämä oli varmasti hirvein keikkapaikka, joka kaupungissa olisi ollut tarjolla.

Olavinlinnan keikat ovat kaksi vuotta kestäneen ja lopuillaan olevan Dark Passion Play -kiertueen keikat numero 188 ja 189. Ahola myöntää, että sekä bändin että crew'n piirissä on ollut välillä huomattavissa kiertueväsymystä.

- Bändi oli ennen tätä kiertuetta kuin lapset karkkikaupassa. Uuden laulajan kanssa sovittiin keikkoja paljon edelliskiertueita enemmän ja oksennushan siinä tulee.

Olavinlinnan jälkeen Nightwish soittaa kiertueella enää kaksi keikkaa, toisen Moskovassa ja toisen Helsingin Hartwall-Areenalla.

- Älysin viime viikolla, että minullahan on kiertueen jälkeen monta viikkoa kalenterissani täysin tyhjää. Musiikkia en silloin kyllä kuuntele yhtään ja autoradionkin käännän Yle Puhe -kanavalle.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde