| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Jukka Lukkarinen voitti Savon Sanomien jääveikkauksen
Maailma ei ole kuin ennen, ja sen huomaa myös Savon Sanomien perinteisessä jääveikkauksessa. Kun järvet eivät jäädy normaalilla ajallaan, vaan miten sattuu, niin virheitä tulee myös viisaammille.
Tämän talven jäät syntyivät harvinaisen epätasaisesti. Myös aikataulu oli hyvin erikoinen, sillä ensimmäisinä jäätyi veikattavista järvistä eteläisin Pieksäjärvi ja toisena heti sen perään pohjoisin eli Iisalmen Porovesi.
Nämä kaksi rapsahtivat jäähän jo marraskuun lopulla, ja sen jälkeen piti odotella reilu kuukausi, ennenkuin kolme muuta järveä Kallavesi, Juojärvi ja Suontienselkä seurasivat perässä. Suonenjokelaisten valtavesi on Kallavettä ja ja Juojärveä huomattavasti pienempi, mutta vastaavasti niitä syvempi. Näin se kesällä kertyneen lämpövarastonsa avulla sinnitteli sulana pisimpään aina joulunpyhien yli.
Parhaiten jääveikkauksessa menestyivät ne, jotka olivat ennakoineet Pieksäjärven ja Onkiveden jäätyvän mataluutensa vuoksi huomattavasti toisia aiemmin. Tarkimmin viiden järven jäätymisen arvioi siilinjärveläinen Jukka Lukkarinen, 48, jonka veikkaus heitti yhteensä kymmenellä vuorokaudella ja kymmenellä ja puolella tunnilla.
Pieksäjärvi osui päivälleen
Pieksäjärven jäätymispäivän Lukkarinen aavisti kohdalleen, vain kelloajassa tuli heittoa.
– Tuurilla, sanoo Lukkarinen. Ehkä niinkin, mutta toisaalta hän ei ole mikään eilisen teeren poika jääveikkaajana. Takavuosilta on ansiona jo kolmas sija muutamasta aiemmasta kisasta.
Lukkarinen asuu Siilinjärvellä pienen Kevättömän järven tuntumassa, joten omakohtaisia havaintoja hänellä ei ole silmäinsä edessä yhdestäkään veikattavasta järvestä.
Kevätön tuli takavuosina tunnetuksi runsaasta levästään, jota Harjamäen sairaala ruokki jätevesillään. Järven tila alkoi kohentua heti, kun sairaala lopetti päästönsä. Kun kalastuskunta vielä tyhjensi järven roskakalasta, Kevättömästä on tullut taas kelpo kalavesi.
– 45 millin verkoilla saa jo melkoisia ahvenia, Lukkarinen sanoo.
Toiseksi tarkimmin järvien jäätymisen arvioi juvalainen Pentti Roikonen, joka jäi Lukkarisesta reilun pari vuorokautta. Kolmas oli Arto Sutinen Kuopiosta, heittoa runsaat kolmetoista vuorokautta. Viisi seuraavaa olivat Veli Vauhkonen Rautalammilta, Kirsti Kolehmainen Rautalammilta, Tyyne Jääskeläinen Riistaveden Vartialasta, Taisto Jäntti Tervosta ja Alli Levy Kuopiosta.
Veikkaukseen tuli lähes 400 vastausta, joista kaksi kolmasosaa verkon kautta. Voittajalle on luvassa 200 euron, kakkoselle sadan ja kolmannelle 50 euron ostokortti. Viisikkoa muistetaan Savon Sanomien tuotepalkinnoin.
Ja näin Savon järvet jäätyivät: Pieksäjärvi 21.11.2008 klo 04.00, Porovesi 23.11. klo 03.00, Kallavesi 24.12. klo 14.30, Juojärvi 24.12. klo 16 ja Suontienselkä 27.12. klo 23.00.


