AARNE KINNUNEN - Kaksi metriä syvistä kysymyksistä
JOUNI TOSSAVAINEN
AARNE KINNUNEN Kaksi metriä syvistä kysymyksistä
WSOY 2009, 297 s. Runoilijana Paavo Haavikko (1931-2008) on klassikko. Prosaistina Haavikkoa on luettu huonommin ja hänen näytelmällisten tekstiensä sovitus on ankaraa työtä.
Toisin kuin luullaan Haavikko palautti mitan Suomen runouteen, ja mitta hirtti säkeiden vapauden. Prosaistina Haavikko aloitti yhtä modernina otavalaisena kuin runoilijana, mutta agenttiromaani Barr-niminen mies (1976) on edelleen outo, keinotekoinen ja käsittämätön teos historian koruompeluksi kesytetyssä romaanitaiteessamme.
Professori Aarne Kinnunen tutki Haavikon dramatiikkaa teoksessa Syvä nauru (1977). Haavikon poetiikan ytimeen Kinnunen yrittää kolmen kertomuksen kautta: Barr-niminen mies, Erään opportunistin iltapäivä (1988) ja Yritys omaksikuvaksi (1987).
Kaaosteorian kautta Lukijana Kinnunen kuuluu niihin tutkijoihin, jotka pitävät postmodernia postpotuksena. Postpotuksen viiteryteikön hän onkin kassaroinut lukijan iloksi, mutta kotikutoista Haavikko-tutkimusta pilkanneen pamfletin Haavikko 2001 hän olisi voinut mainita.
Postpotukseksi Markku Eskelisen ja Raine Koskimaan artikkelit jäävätkin, jos niitä vertaa esimerkiksi siihen kykyyn, joka Kinnusella on hakea Haavikon runoudesta muunnelmia hänen suorasanaiseen maailmankuvaansa, jota tunnetusti pidetään vaikeasti lähestyttävänä.
Kaaoksen kautta Haavikon kirjoituksen lähestyminen on Kinnusen keksintö. Kinnusen kaaosteoria auttaa lukemaan uusin silmin kolme valittua teosta ja valaisee laajemminkin Haavikon myöhäistuotannon pimeyttä.
Kaaoksen käsittäminen sekä pimeydeksi että luomisen kirkkaudeksi johdattaa lukijaa sille seudulle, jossa mylläävät Haavikon tuotannon hiivat. Pimeässä maailmassa ei ole mieltä eikä järkeä, ja jos on, niin sitä on puissa. Puiden lisäksi huumori ja ironia lohduttavat pimeydessä, jossa idätettyä teosta ei voi todistaa eikä hyödyntää.
Kaaottisuus romaanina muodostuu Kinnusen todistuksen mukaan "kertojan tietoisesta, ehkä retorisesta epävarmuudesta, kertomuksen luonnosmaisuudesta ja nopeista siirtymistä pienessä tilassa, mutta myös ihmisten perimmäisten kysymysten ratkeamattomuudesta".
Näin on Barrissa ja Erään opportunistin iltapäivässä. Romaaniksi hyödynnettynä Yritys omaksikuvaksi taas menettää dokumentaarista luonnettaan. Ilmeisesti Marja-Liisa Vartion kirjeetkin ovat pelkkää fiktiota, koska Kinnusen teoria ei löydä niitä Yrityksestä omaksikuvaksi?
Pienelle seurakunnalle Vaikka Kinnusen usko on, että "kirjallisuus on kielenkäytössä ylivoimainen muihin kommunikaatiotapoihin verrattuna", hän ei halua huutaa evankeliumiaan koko kansalle. Hän tahtoo pitää oman ja Haavikon seurakunnan pienenä: "Jo pelkkä teosten vaikeusaste pitää huolen seurakunnan koosta ja tasosta".
Kinnusen saarnan jälkeen pakana jää odottamaan Haavikon elämäkertaa, joka kertoisi, miten Kasperista, mitättömästä lapsesta kasvoi hybrikseen nojaava, jumalia vastaan asettunut kirjailija.
