Aki Salmela & Eino Santanen (toim.) - MotMot. Runouden vuosikirja 2006. Nauru.

A A
18.3.2007 11:33

Aki Salmela & Eino Santanen (toim.) MotMot. Runouden vuosikirja 2006. Nauru. (WSOY 2007, 190s.)

Elävien Runoilijoiden Klubin vuosikirja MotMot ilmestyy nyt kolmattatoista kertaa. Tällä kertaa kirjan teemana on nauru. Kuten esipuheessakin huomautetaan, naurua ei yleensä yhdistetä runouteen. MotMot tuokin esiin monilla eri tavoilla nauravan runouden, kirjan esseissä ja runoissa nauru on luonteva osa runoutta. Näkökulma on piristävä: runo on otettava tosissaan, mutta sitä ei tarvitse ottaa niin vakavasti.

Nauru toimii teemana luontevasti: esseet ja runot liikkuvat sen piirissä väljästi. MotMot sisältää myös useita kritiikkejä vuoden runokirjoista, ja Antti Arnkilin katsauksen vuoden esikoisteoksiin.

Esseissä runouden nauru nähdään eri kulmista. Esimerkiksi Timo Kaitaro kirjoittaa dadaismin ja surrealismin naurusta, Riikka Pelo käsittelee koomista ja traagista Samuel Beckettin runoudessa, ja Teemu Manninen kirjoittaa mielenkiintoisessa esseessään "Itselleen naurava avantgarde" runouden tavoista nauraa ja naurun tehtävistä. Hänen mukaansa nauru tarjoaa keinon vapautua peloista, purkaa auktoriteetteja, sekä tutkia ja rakentaa maailmaa. Runo voi nauraa niin purevasti kuin iloisestikin, hampaat välkkyen.

Mukana on tunnettujen runoilijoiden runoja, aiheena "Runoilija kertoo vitsin". Runoissa nauretaan järjettömyyden, toiston ja kielen koomisuuden keinoin. Esimerkiksi Risto Oikarisen, Juhana Vähäsen ja Silja Järventaustan kertomat vitsit ovat surrealistissävytteisiä proosarunoja. Kirjaan on saatu myös Bo Carpelanin runosarja Kuusi runoa onnesta, jossa nauru on levollista iloa, sekä Cia Rinteen runosarja nauroum, jossa ilotellaan kielellisillä oivalluksilla.

MotMotissa debytoi tavan mukaan myös joukko uusia kirjoittajia, joiden runoja tuntuu yhdistävän toisin näkeminen. Otto Heinosen runoissa rikotaan tavanomaisia ajattelutapoja ja nauretaan absurdin keinoin, Elina Viinamäen runoissa tottumista purkaa arkinen nauru.

Satu Mannisen ja Aarne Akaan hyvin erilaisissa runoissa on yksityistä, viiltävää tarkkanäköisyyttä, kun taas Mikko Brandersin runojen näkemistavassa on jotain yleisempää. Tytti Heikkisen google-runoissa ja Ville Luoma-Ahon runoissa toisin näkeminen tapahtuu runon rakenteiden kautta.

Outi Kaikkonen

Runous

Kommentoi artikkelia