EmediateAd

Anni Sumari - Valkoinen - arroganssi

A A
16.4.2010 0:01 HANNU WAARALA

ANNI SUMARI Valkoinen - arroganssi

SanaSato 2010, 99 s.

Anni Sumari (s. 1965) kuuluu niihin keskipolven suomalaisiin kirjailijoihin, joille tekstin monikerroksellisuus ja avaruus sekä sanonnan monaalle tähtäävä dynaamisuus ovat tärkeämpiä arvoja kuin pelkkä runon tiukka ja ehjä muoto. Siksi liukumat proosan ja draamallisen ilmaisun välillä ovatkin Sumarille luontevia.

Jonkin ristiriidan kärjistetty läsnäolo on usein Sumarille kirjoittamisen impulssien käynnistäjä. Kuten esimerkiksi sukupuolten ja sukupuoliroolien ahtaat kategoriat, melkeinpä historiallisista aikakausista riippumatta.

Sumarin uusin teos Valkoinen - arroganssi leikittelee vahvoilla draamallisilla ja mytologisilla teemoilla ja aineksilla.

Niukkuuden ja yksittäisten ehjien runokuvien sijaan Sumari tavoittelee kerronnallisia asetelmia, yleisestä yksityiseen polveutuvia tilannekuvia.

Usein mytologisen verhoilun taakse kätkeytyy ironian siivittämänä ikuisen halun liekki, samanaikaisesti elämän jatkuvuuden ja tuhon paradoksi. Romantiikan mahdottomuus kääntyy väistämättä ironiaksi, sisäänpäin tarkkailevaksi katseeksi.

Parhaimmillaan Sumari siivittää ilmaisuaan liki kirotun runoilijan Arthur Rimbaudin demonisessa hengessä ja koettelee valkoisen hegemonian rajoja ja valkoisen naisen taakkaa: "Tuo kukka voisi murhata minut/ jos haluaisi. Ja jäisin Tunisian Sousseen..."

Paikoin Sumarin runot ovat kokoelmassa aivan loisteliaita, varsinkin ensimmäisen osaston.

Sitten taso alkaa heittelehtiä ja laskea, sanonnan verenkäynti jähmettyy ulkoisten kuvien retoriseksi ruuhkaksi ja muuttuu sanalla sanoen liian paperilliseksi.

Runous

Kommentoi artikkelia