EmediateAd

Antero Viinikainen - Orgo

A A
29.9.2009 0:01

Antero Viinikainen Orgo

WSOY 2009, 204 s. Kirjailija Aulis Saastamoisella on ongelma. Hän ei saa sitä arvostusta, jonka katsoo ansaitsevansa.

Sitä paitsi hän murhasi kaksi vaimoaan.

Ensimmäisellä teolla oli silminnäkijä, joten tappotöitä pitää jatkaa.

Noista murhista hän kirjoittaa romaanin, jota kutsuu todellisuusprooosaksi. Kukaan ei usko, että kerronta on totta, ei poliisikaan.

Saastamoista syytetään plagioinnista ja totuuden vääristelystä, mikä tosin on hänen mielestään kirjailijan tehtäväkin.

Hän on vetäytyvä ja rikas perittyään toisen vaimonsa omaisuuden. Silti elämä on pelkkää alamäkeä.

Sitten hän kehittää itselleen sivupersoonan, Orgon. Siinä on jotain samaa kuin tohtori Jekyllissä ja mister Hydessä, se vain, että Saastamoiselle riittää meikki ja peruukki.

Ulkonäön myötä hänen toimintansakin muuttuu: sivupersoonasta tulee Helsingin yöelämän kuningas. Avainsana on itsevarmuus - kun uskoo itseensä, uskovat toisetkin.

Roolileikki jatkuu, kun Orgo ja Saastamoinen väittelevät ääneti kesken tapahtumia.

Antero Viinikainen on hämmästyttävän taitava juonenrakentaja.

Lähtemättömästi mieleeni on jäänyt Joen kylän alkupuolelta täysin uskomaton näky: kääpiö vetää pohjolan pakkasyössä pulkkaa, jossa on apina - ja esikoisromaani osoittaa, että kohtaus on seuraus loogisesta jatkumosta.

Orgossa hän selvittää metodiaan Saastamoisen sanoin:

"Kirjailijalla on oikeus, suorastaan velvollisuus ohjailla romaanihenkilöiden kohtaloita juonen vaatimusten mukaisesti.

En pidä improvisoinnista, tarinat on sepitettävä ensin kaikessa rauhassa ja toimittava sitten niitä noudattaen".

Hän ei myöskään määrittele ihmisiään yksipiippuisesti vaan tuo esiin eri kerroksia vaikka ei heidän taustoistaan juurikaan kerro.

Tärkeintä on romaanin nykyhetki ja suhde Orgoon.

Kokonaisuudesta välittyy ammattitaito, joskin kaikki on ylellisyydestä huolimatta hieman nuhjuista - ehkä siksi, että päähenkilö on niin epäsympaattinen ja ennen kaikkea itsekkään moraaliton.

Ehkä se on ajan henki.

Pentti Pesä

Kotimainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia