| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Arkadi Babtshenko - Sodan värit
Sotatoimet Tšetšeniassa ovat jatkuneet jo vuosikausia. Kuvassa venäläissotilaat lastaavat panssarivaunua joulukuussa 1999. Taustalla palavat öljylähteet Groznyin lähistöllä.
ARKADI BABTSHENKO Sodan värit
Suom. Anu Lönnqvist
Into Kustannus 2010, 195 s.
"Olen aina ajatellut, että sota on mustavalkoinen. Se onkin värillinen... Ihmisiä tapetaan kirkkaiden värien loisteessa, vehreiden puiden katveessa, kirkkaan sinitaivaan alla. Ja elämä sykkii kiihkeänä ympärillä. Linnut livertävät, niityt ovat kirjavina kukkaloistosta. Kuolleet makaavat nurmella eivätkä ole lainkaan karmivia. He kuuluvat tähän värimaailmaan... Vain silloin alkaa karmia kun joku ampuu kohti."
Jos haluatte lukea vain yhden kirjan Tšetšenian sotatantereesta, se on tässä. Arkadi Babthsenkon Sodan värit on nuoren sotilaan omakohtainen kärsimysnäytelmä Venäjän armeijan palveluksessa Kaukasuksella.
Babtshenko päätyi lyhyen alokasajan - "pelkän morsetuskurssin" - jälkeen suoraan Tšetšeniaan vain 18-vuotiaana. Hän soti siellä nelisen vuotta, säilyi hengissä, palasi Moskovaan ja yritti eheytyä ihmiseksi kirjaamalla kokemuksensa ylös. Nyttemmin hän on toimittaja ja vaihtoehtolehti Novaja Gazetan sotakirjeenvaihtaja.
Babtshenko on saanut neljä vuotta sitten kirjoittamilleen "sotamuistelmille" hyvän suomentajan: Anu Lönnqvist on onnistunut loistavasti, esimerkiksi venäläisen sotilasslangin kääntäjänä.
Moraalia ei tunneta
Sodan värit on ensi sivuilta lähtien painajaismaista luettavaa. Ja varoitus: Babtshenkon loihtimat kielikuvat tunkevat uniin.
Nuoret alokkaat ovat armeijassa upseerien sadistisen väkivallan kohteita, lähimain orjia. Kaukasukselle määrätyistä ei välitetä siksikään, että kuolevat joka tapauksessa kokemattomuuttaan vuorilla tai Groznyin kortteleissa. Tykinruokaa riittää.
Vanhemmat, kanta-aliupseerit ja niin sanotut sopimussotilaat osaavat tappaa ja ovat siihen kouliintuneet. Luppoaikana he antavat "koulutusta" nuoremmille pahoinpitelemällä alokkaat henkihieveriin. Silti sadismin uhrina kasarmeilla ja lentokentillä kärsiminen on lastenleikkiä verrattuna ammattisissin ampumalinjalle tai vangiksi joutumiselle.
Babtshenko ei säästä kumpaakaan osapuolta kuvatessaan sodan ilmestyskirjamaista arkea. Vankeja kidutetaan ja rääkätään molemmin puolin rintamaa - heitä ristiinnaulitaan, kuohitaan ja teloitetaan monin mielikuvituksellisin tavoin. Järkyttävintä on kenties, että armeija kiduttaa myös omiaan.
Minkään valtakunnan moraalia ei kasarmeilla tunneta. Kaikki varastavat, huijaavat, lintsaavat ja käyvät myös mustan pörssin kauppaa "vihollisen" kanssa: kokonainen tankki tai sinko voidaan myydä sisseille ja ilmoittaa taisteluissa tuhoutuneeksi.
Upseerit syövät alokkaiden muonasta parhaat palat ja kunniamerkit saavat kanttiinissa kantahenkilöstöä nöyrästi palvelevat lusmuajat. Sotilaat ovat aliravittuja, jatkuvasti sairaita ja lähimain taistelukyvyttömiä.
"Yhdessä läjässä"
Babtshenkon toveripiiristä kaatuivat miltei kaikki. Ja keitä olivat miinojen tai luotien palasiksi hajottamat nuorukaiset kirkkaissa ruumispusseissa? He olivat niitä, jotka eivät pystyneet ostamaan itseään vapaaksi varusmiespalveluksesta. Arkadi Babtshenko kuuluu itsekin heihin.
"Näissä teltoissa lojuvat yhdessä läjässä työläisten, opettajien, maalaisten ja alempien virkamiesten lapset, lyhyesti sanoen ne, joilta valtion roistomaiset uudistukset veivät ensin viimeisetkin pennoset ja jotka sitten lähetettiin tänne kuolemaan. Näissä teltoissa makaavien vanhemmat eivät pystyneet antamaan lahjuksia oikeille ihmisille tai kuvittelivat, että varusmiespalvelus on jokaisen miehen velvollisuus. Totuus ja jalomielisyys eivät ole nykypäivän hyveitä; niihin uskovat tapetaan ensimmäisinä."
|
|
