Atiq Rahimi - Kärsimysten musta kivi

A A
9.10.2009 0:00

TEPPO KULMALA

ATIQ RAHIMI Kärsimysten musta kivi

Suom. Kristina Haataja. Like 2009, 134 s. Kellariloukkoa muistuttavassa huoneessa huomataan tikari, valokuva, Koraani. Kuvassa oleva mies on itse huoneessa, elävänä ruumiina, tajuttomana, päiviä, viikkoja. Nainen hoitaa häntä, kiertää rukousnauhaa ja laskee ajan aineetonta kulkua. Huoneessa liikehtivät kärpänen, hämähäkki, muurahaiset. Ilma latautuu varjoilla, pommien, laukausten, väkivallan äänien särkemällä hiljaisuudella. Jossain itkee kaksi pientä tyttöä.

Mies vuoteessa on haavoittunut sotasankari Afganistanissa, mikä voisi olla myös toisaalla, kuten Atiq Rahimin vahvan romaanin motto mainitsee. Kerronnan preesens on tiheä. Romaanista kasvaa ahdistava draama yhteiskunnan väkivallasta, hengellisten traditioiden kontrollista ja sukupuolisuudesta.

Rukouskutsut, saarnat, laukaukset, vetoomukset kuolemaa tekevälle miehelle, pimeys, autius, pelko ja kokoavasti naisen monologi tilintekona kuuluvat romaanin keskeiseen aineistoon.

Rahimi kirjoittaa naisen asemasta tavalla ja kohdassa, joka tuo mieleen mestariteoksia Kafkasta Beckettiin. Tässä absurdi painajainen symboloituu unenomaisena ja kietoutuu viiltävästi realismiin: vereksi, kuolemaksi, peloksi, turtumukseksi ja katoamaan alttiiksi kaipuuksi.

Olennainen liikuttaja on tuskaksi herkistynyt odotus. Yö seuraa yötä valituksena. Repliikit ovat lyhyitä. Kehysäänet vaanivat ajatusta ja puhetta.

Kun mies makaa tiedottomana, nainen voi avata sieluaan, ruumiistaan, on vihdoin yksin, naiseutensa motivoima. Etsii sanoja, ajatuksia, miehisen vallan alaisuuteen läpi elämän pakotettuja sielunrealismin sirpaleita, rohkeutta tuntea itse itsenään.

Kellariloukossa naisen suhde hengellisiin ja seksuaalisiin vertauskuviin suhteellistuu. Sisäinen puhe purkautuu haparoivina fyysisinä tekoina. Rinnastettuna entiseen siihen kuuluu vastakohtaisuutta, mutta ei ilman syyllisyyttä suhteessa hänen elämänsä tähänastiseen kohtaloon. Siksikin hänessä syntyy kokemus riivaajaan valtaan joutumisesta, jota pakotettu riippuvuus miesten alistavasta kulttuurista kärjistää.

Päähenkilön katkeruus ja hiipuva toivo peilautuu myytissä kivestä, jolle voi paljastaa salaisuutensa. Mukana on myös satuaineistoa. Yhtä kaikki näiden vertauskuvat korostavat kulttuurin ja hengellisyyden piirteenä syyllisyyden muuntumista väkivallaksi, veristen uhrausten pakoksi.

Rahimin kertojalla ei ole pääsyä kohteen pohjiin saakka. Hän muistuttaa olevansa tarkkailija. Silti hän pääsee niin lähelle, että lukija kauhistuu kirjan heijastuksia. Kärsimysten mustassa kivessä väreilee yleisinhimillisyyden epätoivo ja tuhoisa varjo.

Runollinen tyyli luo paradoksia. Alistaminen tekee kauniista ihmisestä rujon yhteisössä, jossa jokaiseen sisältyy mahdollista profeetallisuutta, mutta jossa hengen ja ruumiin vapaus saa tuomion.

Ulkomainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia