Dali & minä

A A
19.1.2010 00:00

PENTTI PESÄ

STAN LAURYSSENS Dali & minä

Suom. Jussi Niemi. Johnny Kniga 2009, 266 s. Maailmankuulu taiteilija ei välttämättä ole ihmisenä suurenmoinen, pikemminkin päinvastoin, mikäli Stan Lauryssensiä on uskominen.

Hänen kirjansa Dali & minä mukaan surrealismin tunnetuin taitaja Salvador Dali oli itsekeskeinen ja suorastaan rikollinen häirikkö, vaan eipä ollut Lauryssens itsekään mikään pulmunen.

Lauryssens myi ökyrikkaille väärennettyjä Dalin maalauksia, jäi rötöksistään kiinni ja sai vankilatuomion.

Vapauduttuaan hän kirjoitti rikostarinoita ja nyt paljastuskertomuksen sekä omista konnantöistään että Dalin toimista.

Hän väittää kaiken olevan totta, vaikka tapasikin Dalin vain yhden ainoan kerran - taiteilija oli jo taantunut, ei puhunut mitään, ei liikkunut, istui vain sylkinorot suupielistä valuen. Tarkasti ottaen hän ei kerro Dalista vaan ihmisistä, jotka ovat hänelle kertoneet Dalista. Siitä taas ei ota selvää, ovatko nuo tarinat tosia.

Kirjan päähenkilö on kuitenkin Lauryssens itse. Hän toteaa, ettei maalauksella ole muuta hintaa kuin se, minkä joku on valmis siitä maksamaan. Hän pohtii myös, miksi varakkaat ovat niin valmiit menettämään rahansa, ja miten onnistunut huijaus säväyttää suurenmoisesti. Ikävä vain, että petetyt asiakkaat tekivät rikosilmoituksen, ja pian mies oli puilla paljailla.

Väärennysten ketju oli mutkikas. Lauryssens itsekin irrotti kuvasivuja kirjoista, työsti ne väreillä ja myi alkuperäisinä. Myös Dali tehtaili väärennöksiä ja vielä tuottoisammin. Hänellä oli parhaimmillaan neljä apulaista, jotka maalasivat hänen tyylillään, sitten töille annettiin aitoustodistus, ja myytiin hyvällä hinnalla.

Yksi miehistä tunnustaa tehneensä vuosien 1975 ja 1982 välillä peräti 500 öljy- ja 3 000 vesivärityötä.

Kolme neljäsosaa maailman markkinoilla olevista Dalín teoksista väitetään olevan väärennöksiä.

Yksi kirjan teemoista on luovuuden ehtyminen. Vanheneva Dali ei pystynyt enää maalaamaan ja samanaikaisesti kulut lisääntyivät. Jostain piti mestarin kuitenkin tahkota rahaa, ja sitä sai esimerkiksi signeeraamalla tyhjiä paperiarkkeja, joihin muut painoivat muka alkuperäisiä kuvia. Itse asiassa hänellä oli reilut kuusisataa erilaista signeerausta.

Kirjan kuva ihmisyydestä on raadollinen monessa mielessä. Onko meillä jonkinlainen sisäsyntyinen tarve tulla huijatuksi? Miten maailmankuulu taiteilija voi olla noin moukkamainen?

Ja mikä loppujen lopuksi on totuus Salvador Dalista? On se mikä tahansa, hänen alkuperäistöidensä arvo on pysyvä. Niiden nerous ei häviä, vaikka huijarit tahkoavatkin pimeää rahaa mestarin siivellä.

Ulkomainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia