EmediateAd

Esko-Pekka Tiitinen - Kiven sylissä

A A
18.7.2010 0:01

Eija Komu

Esko-Pekka Tiitinen Kiven sylissä

Tammi 2010, 400 s. Outokummun teatterin tämän kesän voimanponnistus on musiikkinäytelmä Kiven syli, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Esko-Pekka Tiitinen, kulttuurin monityöläinen. Kiven sylissä on Outokummun kaivos-historiaa ja yhden suvun vaiheita risteyttävä romaani. Sen avainsanoja ovat rakkaus, inhimillisyys ja toisista välittäminen, arkipäiväinen hyvyys ja jokapäiväisen elämän kestäminen myös vastoinkäymisissä.

Henkilöhahmot eivät aina syvenny kovin persoonallisiksi, mutta etenkin Marian ja Aapron rakkaustarinaa lukee henkeään pidätellen; niin kauniisti on kuvattu varsinkin lupautuminen toiselle ja kaksosten syntymä.

Aapro on saanut isältään kuolinvuoteella tärkeän perinnön: "Siussa on valtavaa voimaa, kyyneleistä sen näkkee." Aapron voima näkyy ehdottomana pasifismina. Kansalaissodan aikana hän katoaa pimeyteen ja jää sille tielleen.

Romaanissa on myös metafiktiivisiä viitteitä. Yksi juonteista on suvun tarina, jota osittain sepitetään nuoremman sukupolven suojelemiseksi, jotta juuret syntyisivät.

Teos ei kuitenkaan ole yltiöpäinen työn ylistys, vaan pölyinen kaivos myrkkypäätöineen vaatii uhrinsa: yhdeltä terveyden, toiselta hengen.

Sukutarinaan on upotettu trillerin aineksia, mutta kaikki solmut eivät aukene, eikä niiden tarvitsekaan: siltä osin teos on romanttisista korkeista veisuistaan huolimatta tiukasti realistinen.

Ihmiset yksinkertaisesti häviävät historian pyörremyrskyihin. Monet kohtalot jäävät avoimiksi, ja kirjoittaminen on yksi tapa selittää niitä itselleen.

Taideväki kaivoksessa
Tarvittavaa säröä antaa Outokummun lähihistoria; ajanjakso, jolloin taideopiskelijat tulivat kaupunkiin ja alkoivat toimia vanhan kaivoksen tiloissa. Alun vastahankaisuuden jälkeen syntyy luja ystävyyssuhde ja ymmärtämys toisenlaista elämää kohtaan.

Vaikka omat juuret tunnustaisikin, niihin ei tarvitse kaivautua kynsin hampain. Aapron sanat pätevät tässäkin: "Vainajat rakastaa meitä muistollaan ja myö niitä. Rakkautta ei voi saaha väkipakolla. Rakkaus syntyy ja rakkaus on."

Tiitinen aloitti kaivosurakointinsa 1995 musikaalilla Kairatut sydämet. Kirjoitin siitä tuolloin Karjalaiseen: "Kaivosmusikaali on tavallisen ihmisen ylistys, lähtökohtansa tunnustavan ihmisen musikaali, kunnianosoitus menneelle, jota ilman ei olisi tätä päivää eikä tulevaisuutta." Sama pätee Kiven sylissä -romaaniin.

Viime vuosien romaanitarjontaa seuratessa on hiljalleen alkanut tuntua siltä, että kaikenlaisten ääri-ilmiöiden ja perversioiden keskellä hiljainen rakkaudesta puhuminen voisi olla kerrassaan rajua ja poikkeuksellista. Tähän haasteeseen Esko-Pekka Tiitinen vastaa parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka romaani olisikin kantanut itsensä myös suppeamman henkilögallerian avulla.

Kotimainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia