| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
FRED VARGAS - Jalattomat, elottomat
FRED VARGAS
Jalattomat, elottomat
Suom. Marja Luoma. Gummerus 2010, 527 s.
Pariisilainen komisario Adamsberg lähtee kollegoineen Lontooseen konferenssiin. Sen tavoitteena on "yhdenmukaistaa siirtolaisvirtojen hallintaa" Euroopassa. Matkan anniksi muodostuu kuitenkin kaamea näkymä Highgaten hautausmaan luona. Joku on tuonut sinne jalkoja kenkineen. Poliisi Danglard tunnistaa niiden joukosta kuolleen serbialaisen setänsä kengät. Uskomuksen mukaan hautausmaalta on aiemmin löydetty vampyyri.
Ranskassa Adamsbergin johtama rikosyksikkö selvittää eläköityneen rikostoimittajan murhaa. Hänet on hakattu pieniksi palasiksi. Liittyykö tapaus jalkoihin Lontoossa? Tutkinta ulottuu Saksaan ja Serbiaan ja sivuaa Savonlinnaakin. Yllätys odottaa myös Adamsbergin yksityiselämässä.
Jalattomat, elottomat on jo viides suomeksi ilmestynyt Adamsberg-kirja. Juoneltaan jouhevana se kuuluu sarjan parhaisiin dekkareihin. Fred Vargasin vakiosuomentaja Marja Luoma on taas onnistunut työssään erinomaisesti.
Pidän omaperäisestä, sumuisesti ajattelevasta komisariosta. Alan silti kyllästyä häneen ja Vargasin dekkareissa toistuviin ratkaisuihin. Tarinaan kiedottu kansanperinne tuntui tällä kertaa liian muodikkaalta ja epäuskottavalta.
Fred Vargas on toiselta ammatiltaan keskiaikaan ja eläinten luihin erikoistunut arkeologi. Niinpä hän kuvaa kiinnostavasti eläimiä ja lääkärin taitoja. Lisää olisin lukenut myös Adamsbergin omalaatuisista kollegoista ja heidän yhteistyöstään.
|
|
Ulkomainen kaunokirjallisuus
- MICHAEL CONNELLY Täyskäännös 05.02. 00:01
- PATRICK K. O’DONNELL Soluttautujat 05.02. 00:01
- Muistelma jota maailma tarvitsee 04.02. 00:01
- ANNE HOLT & EVEN HOLT - Kuoleman tahdissa 19.01. 00:01 Helena MIettinen
- NEIL JORDAN: Ilmetty 17.01. 00:01 HANNU POUTIAINEN
- THOMAS BERNHARD: Kellari 17.01. 00:01 HANNU WAARALA
- WILLIAM S. BURROUGHS: Interzone 17.01. 00:01 HANNU WAARALA
- MARIO VARGAS LLOSA: Keltin uni 17.01. 00:01 HANNU NIKLANDER
- INNA PATRAKOVA: Naapurit 04.01. 00:01 PENTTI STRANIUS


