| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
HANNU MÄKELÄ - Mikä sanomatta jää
HANNU MÄKELÄ Mikä sanomatta jää
Tammi 2009, 356 s. Hannu Mäkelän romaani kertoo keski-ikäisen miehen mielenkäänteistä. Päähenkilö Martti Toivonen on avioliittonsa raunioilla. Laura-vaimo ei tosin tunnu olevan samoilla raunioilla. Lauran liitto vaikuttaa lähestulkoon hyväkuntoiselta, Martin ei. Kirjan tarina onkin raskas vyyhti itseensä eksyneen miehen oikein- ja väärinkäsityksistä.
Martilla on ollut sopimaton suhde vaimon sukulaistytön kanssa. Nyt Viivi on lopettelemassa suhdetta. Viivi-vatvomista ei kyllä voi sanoa kovin kiinnostavaksi ja romaania rakentavaksi aineistoksi.
Toivonen tekee Viivi-jupakan ohella kokonaisinventaariota. On kuin hän kävisi oikeutta elämänkohtalonsa ja etenkin sen varhaisvuosien kanssa. Mutta niin kauan kuin ihminen itse kysyy ja itse vastaa, yhteyttä ympäröivään todellisuuteen ei ole. Paksuhkon kirjan kasaaminen tämän näyttämiseksi tuntuu vähän liioittelulta.
Tarinan tapahtumat tiivistyvät yhteen mökkiviikonloppuun. Kaikki asianosaiset ovat paikalla. Jännitettä on, kireyttä on, salailua on. Martin ajatukset huristelevat ihan omilla kierroksillaan. Outo kaksitasoisuus ja kohtaamattomuus säilyvät loppuun asti. Tämä on surullista, mutta luku-urakkana puuduttavaa.
|
|
Kotimainen kaunokirjallisuus
- Sauli Uhlgren - Kuolema kulkee yöllä 00:01 PERTTI EHRNROOTH
- Kari Saviniemi - Kryptoideja 02.09. 00:01 HANNU WAARALA
- Eila Kostamo - Isänkuvat 01.09. 00:01 Eija Komu
- Piia Posti - Talven jälkeen valo 01.09. 00:01 Terhi Anttila
- Pirkko Saisio - Lokikirja 31.08. 00:01 Ina Ruokolainen
- Susanna Alakoski - Hyvää vankilaa toivoo Jenna 27.08. 00:01 Eeva Saesmaa
- Katriina Ranne - Minä, sisareni 26.08. 00:01 RAUHA KEJONEN
- Mikko Uola - Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä 25.08. 00:01 JORMA TUOMI-NIKULA
- Olli Jalonen - Poikakirja 20.08. 00:01 PERTTI EHRNROOTH
- Juha Itkonen - Seitsemäntoista 19.08. 00:01 SAARA HARJU



