HEIDI LIEHU - Surusta vesilintu nousee siivilleen

A A
1.2.2010 00:01

OUTI KAIKKONEN

HEIDI LIEHU Surusta vesilintu nousee siivilleen

WSOY 2009, 63 s. Kirjailija ja filosofi Heidi Liehu (s. 1967) palasi edellisessä kokoelmassaan Kultaiset tikapuut (2008) runojen pariin kahdentoista vuoden tauon jälkeen. Kuolema on Liehun runoteoksissa toistuva teema, ja myös uusin kokoelma kiertyy elämän ja kuoleman kiertokulun pohtimiseksi.

Vähäeleiset, harvan sanan voimaan laskevat runot rakentavat hitaiden kuvien lyriikkaa, jossa luonnon kautta haetaan muotoa kokemukselle elämän ja kuolemisen vaihtelusta. Liehu kirjoittaa kirkkaita, kauneuteen pyrkiviä säkeitä, joissa hienovarainen filosofinen varaus yhdistyy surun ja rakkauden tunteisiin.

Suhteessa kokoelman ja runojen lyhyeen muotoon toistoa on todella paljon. Toisto ei enää toimi merkitysten vahvistajana eikä uudistajana, vaan päinvastoin tekee runoihin tyhjiä kohtia.

Kokonaisuus ei haasta lukijaa, vaikka yksittäiset runot vakuuttavatkin: "Hämärän tullen / taivas työntää hetkeksi / kuultavat kasvonsa aivan lähelle / koivujen paljaita oksia / Hievahtamatta istuvat / naakat pimeän väriset".

Runous

Kommentoi artikkelia