EmediateAd

Henriikka Tavi - Esim. Esa

A A
10.2.2007 11:34

HENRIIKKA TAVI Esim. Esa (Teos 2007, 85 s.)

On aivan varmaa, että Henriikka Tavin esikoisteos Esim. Esa kaihtaa kaikennäköistä arviointia ja yritystä yksiselitteiseen haltuunottoon. Saattaa jopa olla, että teos lähtökohtaisesti taistelee sen luentaa vastaan. Itse asiassa Esim. Esa ei kaipaa lukijaa.

Teos on olemassa runoutena: se etsii runoa, pyörtää, loppuu kesken, ei ala ja vaihtaa muotoa. Tässä muodon sovinnaisten rajojen pehmeässä töninnässä ja halussa vapautua sääntöjen puristavasta vankilasta on paljon oivallusta, leikkiä ja riemua yhtälailla kuin valitusta, repimistä, uupuneena raakkumista ja itseensä sulkeutumista.

"Tosikkomaisuutesi johtuu siitä, että ajattelet liikaa". Tämä saattaa olla lukijalle ainakin yksi vihje, kuinka runot voivat aueta. Niissä on samanlaista absurdia ja irrationaalista vapaata logiikkaa kuin mistä lapset riemuitsevat vailla kahleita.

Ajatus, tunne ja kirjoitus yhdessä

Tavin runot pyrkivät irti kielellisen järjestyksen maailmasta kohti rosoisempaa, irtonaisempaa ja ehkäpä välittömämpää kokemusta. Esimerkiksi Gertrude Steinin kirjoituksen estetiikka lähtee siitä, että ajatus, tunne ja kirjoitus tapahtuvat samanaikaisesti - ei niin, että yritämme toisintaa jo ennen kirjoittamista tapahtuneen ajattelun tai tunteen.

Tämä saattaa johtaa siihen, että pato murtuu ja joka suuntaan pyrkivän vapautuvan virran mukana tulee mahdoton määrä eriytymätöntä ja rämettynyttä roinaa. Eli runo menee psykoosiin - mikä sinällään ei ole positiivinen tai negatiivinen asia. Mutta jos ajattelemme, että psykoosi on henkilökohtainen tila, joka on mielekäs ainoastaan sille itselleen ja täysin käsittämätön muille, tällöin lukijaa ei välttämättä tarvita.

Purkaessaan kielen, muodon ja logiikan Tavi purkaa myös oletetusti välttämättömän - tai halutun - lukijasuhteen. Tavin runot eivät halua kommunikoida tai välittää jotakin vaan ne pikemminkin purskahtavat olemassa oleviksi vailla tarttumapintaa, vailla halua ilmoittaa mitään.

Armotonta ja työlästä luettavaa

Esim. Esa muodostaa unen logiikalla toimivan maailman, jolta paluureitti on kadonnut. Lopulta sanat ujuttautuvat toisiinsa ja kietoutuvat yhä läpitunkemattomammaksi muuriksi. Mutta jos hyväksymme unien välttämättömän ja eheyttävän olemuksen päiväpuolellemme, yhtä hyvin voimme nähdä periaatteessa mielettömän psykoosin terveenä reaktiona mielettömään ympäristöön. Kysymys kuuluu vain, kuka jaksaa?

Teoksessa kulkee rinnakkain tavallaan kaksi tekstiä. Luin sen niin, että alareunassa virtana juokseva luettelo ikäänkuin kirjoittaa tämän teoksen päähenkilöä, tarvittaessa työhön kutsuttavaa sijaista, sortuvaa taloa, Henriettaa, jonka pään sisään - näkyihin, muistoihin, aavistuksiin tulevasta ja hajoavaan kieleen - joudumme yläteksteissä.

Henriikka Tavi tuo mieleen Gertrude Steinin lisäksi mahdottoman Roo Ketvelin, hillittömän Daniil Harmsin ja mestarillisen Samuel Beckettin, jonka kieli loppua kohti hajosi yhä kryptisemmäksi. Lainaan loppuun Eeva-Liisa Manneria, joka kirjeissään pohtii kielen, mielen ja kirjoituksen suhdetta: "... en ole enää perillä asioiden kohtuullisista suhteista. En tiedä mikä on liikaa, mikä liian vähän."

PAULIINA SIEKKINEN

Runous

Kommentoi artikkelia