Jari Sedergren ja Ilkka Kippola -Dokumentin ytimessä: Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1904-1944

A A
23.8.2009 0:01
Kuva: Suomi-Filmi/Kava

Ensimmäinen suurempi tuotanto, Erkki Karun dokumentti Finlandia tehtiin jo vuonna 1922. Pääkuvajaana toimi Eino Kari.

Kuva: Kava

Eino Mäkinen panoroi Nivalan viljelysmaita heinäkuussa 1938.

Kiekuva kukko nähtiin Pathén filmien tunnuksena vuodesta 1908 lähtien.

Kuva: Museovirasto

Johan Abraham Walfrid Grönroos oli vuosisadan vaihteen kinematografi.

Jari Sedergren ja Ilkka Kippola Dokumentin ytimessä: Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1904-1944

Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki, 537 s.

Dokumenttia on monissa yhteyksissä luonnehdittu todellisuuden taltioinniksi. Sitä se varmaan on, mutta myös muuta. Todellisuuden tallentamisen vuoksi dokumentilta odotetaan yleensä jonkinlaista näkökulmaa sosiaalishistorialliseen todellisuuteen.

Suomalaisen dokumentin kehitys on ollut pitkään vailla kattavaa yleisesitystä. Nyt sellainen on tarjolla Jari Sedergrenin ja Ilkka Kippolan uuden teoksen myötä. Siinä kotimainen dokumentti- ja lyhytelokuva saa tarkan kehyksen ylleen.

Samalla selviää myös miten laaja-alaista tällainen tuotanto aikoinaan oli.

Häämenoja
Sedergren ja Kippola lähtevät liikkeelle dokumentin perimästä. Erityisesti Tom Gunningin käsitykset varhaiselokuvan attraktiivisuudesta ja siihen liittyvästä näyttämisen halusta saavat luonnehdintoja osakseen.

Teoksen sisältämä näkökulma dokumentin varhaisen kerronnalliseen kehitykseen on kansainvälisesti ajatellen varsin suppea. Hyvin pian siirrytään itse pääasiaan eli kotimaisiin tallenteisiin.

Yleisesti voidaan todeta, ettei dokumentintekijän tehtävä ei ole vain tallentaa todellisuutta, vaan myös antaa tallennetulle materiaalille muoto, joka mahdollistaa puhuttelevuuden asteen suhteessa katsojaan.

Kuinka puhuttelevaa kotimainen tuotanto on kaikkiaan sitten ollut? Ajankohtais- ja uutiselokuvia valmistettiin Suomessa jo 1900-luvun alkuvuosina eli autonomian ajalla. Myös matkailuelokuvat olivat esillä tuolloin, jopa ehkä vahvimpana lajityyppinä.

Silti varsinainen dokumentti odotti vielä itseään. On selvää, ettei dokumenttituotanto ei sisällä vain asioiden kronikoimista, vaan siihen liittyy myös olennaisesti asioiden muuntaminen, sillä dokumentaristi kerää, rajaa ja leikkaa materiaalia. Ensimmäinen suurempi tuotanto, Erkki Karun dokumentti Finlandia tehtiin jo vuonna 1922. Arkeologia tuli mukaan Sakari Pälsin matkakuvausten myötä ja karjalaisia häämenoja taltioitiin myös.

Politiikka tukkeena
Suomessa luonnollisesti kulloinenkin poliittinen tilanne vaikutti myös elokuvien esittämiseen, niiden maahantuontiin ja moniin muihin seikkoihin. Niinpä kesti aina 1930-luvulle ennen kuin kotimainen dokumenttituotanto kunnolla käynnistyi. Vuonna 1933 annettu laki niin sanotuista veronalennuskuvista mahdollisti lyhytelokuville paremmat tuotannolliset edellytykset. Myös äänitysteknologian kehitys vauhditti niiden valmistamista.

Aho & Soldan oli yhtiö, joka hankki kannuksiaan Saksasta ja loi edellytyksiä dokumenttituotannolle. Heidän tuotteilleen oli ominaista myös rohkeus estetiikan ja muodollisten kokeilujen suhteen verrattuna tuolloisen Suomi-Filmin teoksiin.

Luontoon mentiin myös täysillä: Eino Mäkinen taltioi suomalaista maisemaa ja kansanperinnettä ja Topi Leistelä teki matkailu ja kulttuurifilmejä. Äänitysteknologiaa edistivät Kurt Jäger ja Lahyn-Filmi omilla kokeiluillaan.

Mäkisen ja Kustaa Vilkunan yhteistyönä syntyivät monet kansatieteelliset projektit ja talonpoikaisten työmenetelmien taltioinnit. Myös propagandaelokuvat olivat läsnä esimerkiksi vuoden 1918 sisällissodan tapahtumissa, vaikkakin niukasti. Myöhemmin erilaiset juhlallisuudet, paraatit ja niiden taltioinnit korostuivat sekä jääkärien muistoon ja Mannerheimiin liittyneet taltioinnit.

Tekijöiden mukaan juuri Mannerheimin hahmo muodostui esikuvaksi monessa suhteessa.

Sedergrenin ja Kippolan teos on yksityiskohtien taltioinnissaan monella tapaa korvaamaton. Se antaa luotettavan ja tarkan kuvauksen dokumentti- ja lyhyttuotannon edellytyksistä noina vuosina.

Varmasti jatkoa on tulossa, sillä kotimaisen kehityksen tärkeät vuosikymmenet ovat vielä kuvaamatta.

JARMO VALKOLA

Tietokirjallisuus

Kommentoi artikkelia