Jukka Kukkonen ja Elina Heikka (toim.) - Punamustavalkea. 1918 kuvat.
JUKKA KUKKONEN JA ELINA HEIKKA (TOIM.): Punamustavalkea. 1918 kuvat. Suomen valokuvataiteen museon julkaisuja 24. Avain 2008. Sisällissota, kansalaissota, vapaussota, vallankumous - miten sitä haluaakaan kutsua, kevätpuolella 1918 Suomessa elettiin julmaa aikaa. Lyhyt, vain muutaman kuukauden kestänyt sota jakoi suomalaiset niin syvältä kahtia, ettei edes talvisota kyennyt kuromaan kuilua umpeen kuin väliaikaisesti. Vieläkin moni tietää, kummalle puolelle kuuluu, vaikka olisi syntynyt kauan vuoden 1918 jälkeen.
Aika oli paitsi julma, myös surkea. Kun juuri itsenäistyneen Suomen kansalaiset järjestäytyivät toisiaan vastaan tammikuussa 1918, molemmilla osapuolilla oli kehno varustus. Sen laatua voi tarkkailla valokuvista, joita sotaan lähteneet miehet otattivat itsestään tavallisissa studioissa eri puolilla Suomea.
Onneksi otattivat. Syksyyn mennessä sota oli vienyt hengen noin 37 000 kansalaiselta. Valtaosa heistä tosin tuskin oli koskaan valokuvauskojetta nähnytkään. Muutamat näkivät viimeisillä minuuteillaan, kun valokuvaajat laittautuivat paikalle todistamaan teloituksia.
Kuolema Goyan tapaan Yksi sisällissodan tunnetuimmista kuvaajista oli varkautelainen A. Ahlström Oy:n metsäteknikko Ivar Ekström. Hän dokumentoi muun muassa sen, mitä jälkipolvet kutsuvat "Huruslahden arpajaisiksi", näytteen satojen punaisten pikateloituksesta sen jälkeen, kun valkoiset olivat vallanneet kauppalan helmikuun lopulla 1918.
Ekströmin teloituskuvia on väitetty väärennöksiksi. Niistä on löydetty piirteitä tunnettujen taidemaalareiden kuten Goyan ja Manét'n teoksista. Niitä on selitelty ja selitetty, mutta pohjimmaista ei kukaan edes yritä kiistää: jotain täsmälleen tällaista Huruslahdessa tapahtui, ja vähintään sata, jopa 400 punaista kuoli.
Ivar Ekströmin kuvaama aineisto kuuluu Varkauden museon kokoelmiin. Hänen teloituskuvansa on noussut jälleen ajankohtaiseksi Suomen valokuvataiteen museon Punamustavalkea-näyttelyn ja samaa nimeä kantavan kirjan myötä.
Valokuvat ovat osallisia Museon Punamustavalkea-hanke kertoo, mitä sodan kuvista jäi jäljelle sen jälkeen, kun arkaluontoisimmat vedokset ja negatiivit oli tuhottu. Kuvia sekä kerättiin että kätkettiin kummallakin puolella. Voittajien kuvat nostettiin pian myös "suuren vapaustaistelukertomuksen" kuvittajiksi.
Sisällissodan tapahtumakuvat ovat suurimmaksi osaksi peräisin valokuvauksen harrastajilta. Niitä on arkistoitu sekä paikallisiin museoihin että lukemattomiin valtakunnallisiin kokoelmiin. Kuvaston seulominen ja helmien löytäminen olisi tuskin ollut mahdollista ilman tutkija Jukka Kukkosen erinomaista suomalaisten valokuva-arkistojen tuntemusta.
Risto Alapuron artikkelissaan analysoima suomalaisen väkivallan kuva näyttäytyy 2000-luvun sävyin. 90 vuoden jälkeen sisällissodan tapahtumia voi jo tarkastella irrallaan kommunismin ja kapitalismin vastakkaisuudesta. Pätevämmät rinnastukset löytyvät nyt kansainvälisestä politiikasta.
Olennaisinta Punamustavalkeassa on kuitenkin nykytutkimuksen tapa suhtautua valokuviin. Kuten Elina Heikka kirjan esipuheessa toteaa, "valokuvat eivät vain tallenna, vaan ne ovat myös monin tavoin osallisina ja toimijoina mukana menneisyyden tapahtumissa". Ristiriitaiset tulkinnat riittävät paljastamaan, että sinänsä dokumentoivista valokuvista on neutraalisuus kaukana.
