Jukka-Pekka Palviainen - Harkinta-aika

A A
19.2.2007 11:34

Jukka-Pekka Palviainen Harkinta-aika (Johnny Kniga 2007, 220 s.)

He ovat keski-ikäisiä, mies poliisi, nainen eläinlääkäri. Molemmat ovat kunnollisia, suorastaan mielenkiinnottomia. Heillä on takanaan kahdeksantoista vuoden avioliitto, yhteisiä muistoja, omakotitalo ja yksi tytär.

Yllättäen nainen ilmoittaa jättävänsä miehen. He eroavat ilman riitaa, mies lähtee kotoaan, hän on virkavapaalla, päivät kuluvat joten kuten. Mies vajoaa itsesääliin ja juopottelee, kesä vaihtuu talveksi. Hän etsii uutta naissuhdetta, mutta ei aivan vakavissaan. Kaipaus ja menetetty rakkaus piinaavat, todellisuus ja muistot lomittuvat toisiinsa, hän ei saa otetta elämästään.

Jukka-Pekka Palviainen on selvästikin miehen puolella kuvatessaan osuvasti ja huumorilla arjen sattumuksia, Raumaa ja raumalaisia. Hän ei selittele vaan kertoo tilanteet sellaisina kuin mies ne näkee. Toisaalta mikään ei johda mihinkään, eronnut pari vain tottuu uuteen elämäntilanteeseen. Vaimo vaikuttaa yksinkertaiselta, mies itsekeskeiseltä, ehkä siitäkin syystä, että hän toimii tarinan kertojana.

Jostain syystä hän on asentanut entiseen kotiinsa kuuntelulaitteen ja ruokkii mustasukkaisuuttaan seuraamalla salaa, mitä entinen vaimo ja uusi miesystävä puhuvat.

Poliisilaitoksella työtoverit ovat myötätuntoisia, samoin satunnaiset tuttavat. Ammatin myötä avautuu näkökulma pikkukaupungin laitapuoleen, mutta ei rikollisuudessakaan ole mitään dramaattista, ei myöskään keinotekoista jännitystä. Ihmiset ovat tunnistettavia; kuitenkaan heidän ratkaisunsa eivät aina ole järkeviä, eivät myöskään itsestäänselvyyksiä. Päin vastoin lukiessa ihmettelee, että mitenkä ne nyt tuolla tavalla toimivat!

Kuukaudet kuluvat, mies hankkii uuden asunnon, tapaa satunnaisesti tytärtään. Ero on tosiasia, joka aiheuttaa mahakipuja. Elämä jotenkin jatkuu. Kertomuksen henkilöt eivät muutu, eivät kehity - on vain avioero, yksi monista, ja surkealtahan se tuntuu, siitäkin syystä, ettei mies ymmärrä, miksi elämä meni niin kuin meni.

Ehkäpä siinä ei sitten ole mitään ymmärrettävääkään. Arjen ankeus on vain ankeaa.

Pentti Pesä

Kotimainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia