Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.02.2012 00:01
A A A

Ken Follett - Kun suuret sortuvat. Vuosisata-trilogia 1 osa.

Suom. Anu Niroma. WSOY 2011. 876 s.

Brittiläinen bestsellerkirjailija Ken Follett on nyt ottanut todella ison tehtävän. Hän kertoo Vuosisata-trilogiassa 1900-luvun tarinan. Romaanisarjan aloittava Kun suuret sortuvat kuvaa noin kymmenen vuoden jaksoa ensimmäisen maailmansodan alusta 20-luvun puoliväliin.

Follettin ideana on kertoa yksilöiden kohtaloista historian myrskyissä. Kirjan nimi viittaa siihen, kuinka syvällisesti sota, kumoukset ja aatteet muuttivat Eurooppaa, sen valtioita, rajoja ja ihmisiä. Follett kuvaa myös tavallista arkea ja sen ilmiöitä.

Kirjassa seurataan viiden perheen nuorien vaiheita.

Walesista ovat syntyisin Williamsin kaivostyöläissuvun nuoret Billy ja Ethel. Yläluokkaan kuuluvan englantilaisen Fitzherbertin suvun jäsenistä esillä ovat suvun uusi pää, jaarli Fitzherbert ja hänen sisarensa Maud.

Teollisuustyöläisiin kuuluvat Peshkovit puolestaan ovat Venäjältä. Grigori myös jää Venäjälle, mutta hänen nuorempi veljensä Lev pakenee Yhdysvaltoihin.

Walter von Ulrich edustaa saksalaista yläluokkaa, yhdysvaltalainen Gus Dewar on diplomaatti.

Tarina alkaa vuodesta 1911, kun 13-vuotias Billy laskeutuu ensimmäisen kerran töihin hiilikaivokseen. Sen jälkeen siirrytään vuoteen 1914, ja esitellään kirjan muut keskeiset henkilöt. Fitzherberttien Walesin kartanossa vierailevat sisarusten ystäviin kuuluvat Walter ja Gus. Ethel puolestaan tulee palvelijaksi kartanoon.

Vieraiden kanssa nautitaan skonsseja ja teetä ja pohdiskellaan, mahtaako suursota syttyä. On sodan vastustajia ja kannattajia.

Päähenkilöiden ohella kirjassa on lukuisa määrä muita henkilöhahmoja.

Juoneen kuuluu tietenkin rakkautta, ystävyyttä, vihaa ja salasuhteita. Siis kaikkea ihmisten kanssakäymiseen liittyvää. Maudin ja Walterin mahdottomalta näyttävä rakkaustarina on oma lukunsa.

Monien henkilöiden tarinat risteävät yllättävissä paikoissa.

Follett hallitsee laajan materiaalin mainiosti. Perusteellinen taustatyö näkyy kaikessa ja faktat ovat kohdallaan.

Kirjailijan taito näkyy siinä, kuinka vaivattomasti kuvitteelliset hahmot ja historialliset henkilöt solahtavat juoneen. Niinpä muun muassa Vladimir Lenin, Lev Trotski, Winston Churchill, David Lloyd George ja Woodrow Wilson esiintyvät tarinassa.

Länsirintaman tapahtumista Follett kertoo perusteellisesti, kuten myös sodan syttymiseen ja päättymiseen liittyvistä diplomaattisista ja poliittista kuvioista. Eri puolien näkökannat tuodaan hyvin esille. Tarinan miesten kohtalona on joutua sotaan. Kotirintaman tapahtumia seurataan koko ajan.

Vuoden 1917 helmikuun ja lokakuun vallankumouksista ja yleensä Venäjän yhteiskunnallisesta kuohunnasta syntyy uskottava kuva. Grigorista tulee kovapintainen bolsevikki.

Venäjän kuten myös Englannin tilannetta kuvatessaan Follett nostaa esille jyrkät luokka- ja varallisuuserot. Billy ja Ethel ovat imeneet isänsä perintönä työväenaatteen. Kumpikin lähtee työväenpuolueen toimintaan mukaan.

Maud Fitzherbert on Lontooseen työn perässä muuttaneen Ethelin tapaan uudenaikaisen, itsenäisen naisen esikuva. Maud on mukana suffragettien eli naisten äänioikeutta vaativan liikkeen toiminnassa.

Häikäilemätön Lev päätyy Yhdysvalloissa rikoksen teille. Lev onkin koko porukan ristiriitaisin ihminen.

Hahmot ovat kiehtovan erilaisia ja kärjistettyjä, kuten kirjan tyyliin sopiin. Kovin syvälliseen ihmiskuvaukseen ei Follett yllä jo henkilöiden runsaudenkin takia.

Kirja on erittäin sujuvaa luettavaa. Se on lukuromaani sanan parhaassa merkityksessä. Viihteelliset, koskettavat ja koukuttavat elementit ovat kohdallaan.

Tarinankertojan taidolla Follett tavoittaa sodan ja vallankumouksen traagisuuden ja ihmisen pienuuden suurien tapahtumien puristuksessa.

Vastapainoa tuovat elämän onnelliset hetket: lasten syntymät ja työuralla etenemiset. Syntyy rikas ja monipuolinen kuva aikakaudesta.

Tänä vuonna englanniksi ilmestyvä trilogian kakkososa kuvaa suuren laman ja toisen maailmansodan aikaa. Kolmannessa osassa puolestaan ollaan kylmän sodan maailmassa. Tulevissa kirjoissa ovat pääosissa viiden perheen seuraavat sukupolvet. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatko-osia.

Antti Nisula

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kirjat