Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 21.06.2010 18:38
A A A

Lapsi 44

TOM ROB SMITH Salainen puhe

Suom. Heikki Karjalainen. Tammi 2010, 401 s. Maailmalla paljon kiitosta saaneen esikoisromaanin Lapsi 44 kirjoittaja lontoolainen Tom Rob Smith (s. 1979) jatkaa uudessa kihelmöivässä jännärissään Salainen puhe pureutumista viisikymmenluvun Neuvostoliiton epäkohtiin.

Salaisen palvelun poliisiupseeri Lev Demidov on Stalinin kuoleman jälkeen saanut tehtäväkseen perustaa väkivaltarikostutkimuselimen ja pyrkii irti MGB:n aikaisesta julmasta menneisyydestään. Hän saa kuitenkin pian huomata, että menneisyyden aaveita ei pääse pakoon.

Valtaan päässyt Nikita Hrustsov pitää kommunistisen puolueen kokouksessa salaisen puheen, jossa tuomitaan jyrkin sanoin Stalinin ajan rikokset ja luvataan uudistuksia. Puhe leviää kuitenkin kaikkialle, ensin neuvostomaahan ja sitten ympäri maailmaa. Salaisen poliisin kiduttajakuulustelijat halutaan vetää vastuuseen teoistaan ja pikaisesti muodostuneet kostojengit etsivät syyllisiä.

Myös Lev Demidov Raisa-vaimoineen ja ottotyttärineen joutuu koston kohteeksi. Monien kimuranttien käänteiden jälkeen mies saa kouriintuntuvasti kokea niin Siperian työleirien epäinhimillisyyden kuin Unkarin kansannousun tukahduttamisen helvetinkin. Kirjan loppu on kuitenkin lohdullinen, Lev saa anteeksiannon niin puolueelta kuin läheisiltäänkin. Muuttunut mies haluaa vastaisuudessa muuttaa myös neuvostoyhteiskuntaa.

Tom Rob Smith on jälleen tehnyt suuren esityön ennen kirjansa kirjoittamista. Hän on perehtynyt laajasti alan kirjallisuuteen, tärkeimpinä Nikita Hrustsovin elämänkerta The Man and His Era (2003) ja useat Unkarin vuoden 1956 kansannousua valottavat teokset. Niinpä tekstistä onkin muodostunut hyvin todentuntuista niin paikallisesti, ajallisesti kuin henkilögallerialtaankin.

Salainen puhe on vauhdikasta, jännittävää, suorastaan niskakarvat pörhistävää tekstiä kaikessa karmeudessaan, mutta se on paikka paikoin myös anteeksiannon ja lämpimän rakkaudenkin kuvausta. Vähäisenä kritiikkinä voisi mainita joidenkin kohtausten melkoisen epäuskottavuuden, mutta onhan totuus joskus tarua ihmeellisempää.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kirjat