Marianne Ojanaho - Keisari Nero - Tyranni ja taiteilija

A A
23.12.2009 0:01

Antti Nisula

Marianne Ojanaho

Keisari Nero - Tyranni ja taiteilija

Atena 2009. 179 s.

Keisari Nerosta on jäänyt elämään kuva kiiluvasilmäisenä mielipuolena, varsinaisena arkkityrannina. Elokuva ja kirjallisuus ovat vahvistaneet tätä käsitystä. Mikä on totuus?

Marianne Ojanahon kirja Keisari Nero - Tyranni ja taiteilija purkaa myyttiä ja oikoo vääriä käsityksiä. Ojanaho kaivaa esille ihmiskasvoisemman hallitsijan, mutta ei kaunistele Neron rikollisia tekoja.

Neron (37-68) tutkimisen tekee vaikeaksi se, että kaikki lähteet ovat vihamielisiä hänelle. Yläluokka tuhosi tarkoituksella Neron maineen hänen kuolemansa jälkeen. Lähteiden takaa on kuitenkin löydettävissä myönteistä tietoa.

Vuonna 54 keisariksi nostetulle Nerolle oli leimallista herkkyys ja rakkaus taiteisiin. Ojanahon mukaan Nero oli ensin taiteilija ja vasta sitten keisari.

Nero rakasti kreikkalaista kulttuuria, valjakkoajoja ja haaveili näyttelijän ammatista. Neron taiteellisista kyvyistä on sanottu pahansuovasti, että hänen lauluäänensä oli "sammakkomaisen käheä".

Äidinmurha käänne
Lupaavan alun jälkeen Neron hallintokausi kääntyi tyranniaksi ja keisarius joutui kriisiin. Neron mielenterveys järkkyi ja hän omistautui taiteille jättäen hallinnon orjilleen. Nero esiintyi julkisesti ja järjesti juhlia.

Käännekohta on ajoitettu vuoteen 59, jolloin Nero murhautti äitinsä Agrippinan. Äiti, joka oli ollut juonimassa Neron valtaistuimelle, oli nyt uhka hänelle. Nero myös pakotti ensimmäisen vaimonsa Octavian tekemään itsemurhan. Näitä tekoja on pidetty esimerkkinä Neron julmuudesta.

Neron tunnolla oli useita murhia. Ojanaho korostaa, että raivatessaan vihollisia tieltään Nero toimi aikakauden tavan mukaan. Agrippina itse oli oiva opettaja, sillä hän myrkytti useita vastustajiaan.

Loppukauden sekavuutta kuvaa se, että Nero lähti vuonna 66 noin vuodeksi Kreikkaan. Matkalla hän osallistui lukuisiin taidekilpailuihin.

Neron julkiset esiintymiset olivat yläluokan ja senaatin mielestä keisarin arvon häpäisemistä. Keisarin piti olla sotaisa, vahva ja miehekäs.

Kapinointiin Nero vastasi terrorilla. Vuonna 68 Nero syrjäytettiin ja hän teki itsemurhan. Ojanahon mukaan Neron suurin virhe oli se, ettei hän ymmärtänyt perinteen merkitystä. Rahvas sen sijaan rakasti Neron kansanomaista puolta ja suri hänen kuolemaansa. Neroon päättyi Augustuksesta alkanut keisarihaara.

Myytit vailla pohjaa
Eräät Neroon liitetyt kielteiset käsitykset ovat vailla todellisuuspohjaa. Ojanahon mukaan Neron hallituskausi ei ollut niin surkea kuin on väitetty. Rakentamisessa ja kirjallisuudessa tapahtui myönteistä. Rajoilla oli myös rauhallista. Taloudessakin meni pääosin hyvin, vaikka loppukautta leimasi tuhlailu.

Neron seksuaalinen hillittömyys oli yleinen juorujen aihe. Nero syyllistyi ylilyönteihin, mutta pääosin hänen käytöksensä ei poikennut hallitsijoiden kyseenalaisista tavoista.

Keisaria syytettiin Rooman vuoden 64 tuhopoltosta, mutta näyttöä ei ole. Sen sijaan tiedetään, että Nero rakennutti kaupunkia uusiksi ja teetätti itselleen Kultaisen talon.

Nero syytti kristittyjä palosta, mutta hänen vainonsa olivat vielä pientä tuleviin vainoihin verrattuna. Kristillinen historiankirjoitus leimasi Neron kuitenkin ilmestyskirjan pedoksi. Neron erikoista luonnetta kuvaa se, että hän inhosi raakoja gladiaattorinäytöksiä.

Vaikka Nerosta ei saakaan hyvää hallitsijaa tekemälläkään, niin Ojanaho antaa hänestä monipuolisemman kuvan. Nero paljastuu henkilöksi, jonka kohtalona oli olla väärässä "ammatissa".

Tietokirjallisuus

Kommentoi artikkelia