EmediateAd

Markku Paasonen - Tulevassa maailmassa

30.6.2010 0:01 EIJA KOMU

MARKKU PAASONEN Tulevassa maailmassa

Kuvitus Elina Merenmies. Teos 2010, 69 s. Juutalainen sananparsi "tulevassa maailmassa kaikki on kuin nyt, vain hiukan toisin" on antanut nimen Markku Paasosen uusimmalle proosarunoteokselle. Paasonen muokkaa sanonnan samaan linjaan teoksensa peruspessimismin kanssa: "Tulevassa maailmassa kaikki on kuin nyt". Toisenkin sananparren Paasonen torjuu samalla pohjavireellä: "Ei ole ilta aamua viisaampi".

Tulevassa maailmassa runoilijan hurmioitunut visionäärisyys ryöpsähtelee patoamatta, mutta samalla merkitykset liukuvat hurjaan assosiaatiovyöryyn. Vauhti ja sähäkkyys jäävät osittain itseisarvoiksi, mutta myös maailmankirjallisuuden klassikot ja maailman seitsemät ihmeet sulautuvat tajunnanvirtaan.

Runominä yrittää siirtyä kaupungista metsään, mutta osoittautuu, etteivät nämä miljööt ole enää jyrkästi vastakohtaisia. Miten kauaksi metsään kaupunki voi ulottua? Millä tavoin nykyihminen jättää jälkensä metsään?

Tulevassa maailmassa runominän ja oletetun lukijan merkityksellisyys on tuttuun tapaan tärkeää. Runominä joutuu kysymään, kenelle hän kirjoittaa. Onko kohtuullista odottaa vastaanottajaa, vai onko sekin samantekevää kaiken tämän "huokoisen tyhjyyden yllä"? Runominä huomauttaakin itseironisesti, että myös mykkyys voi verhoutua lakkaamattomaan puhetulvaan.

Elina Merenmiehen upea akvarellikuvitus keskittyy metsän pimentoihin. Oksia ja runkoja personoidaan, joten tässä kummitusmetsässä puut suorastaan tarrautuvat kulkijaan.

Samalla mieleen palautuvat vanhat kansanuskomukset. Voi olettaa, että juuri tällaisessa maisemassa metsä voisi kääntää silmät ja ihminen voisi joutua metsänpeittoon. Tekstitasolla vaikuttavuus jää tällä kertaa puolitiehen.

Kommentoi artikkelia