Kirja-arvostelussa Marko Kilven dekkari - Kadotetut

A A
3.3.2009 0:01

Lisää aiheesta

ASTA TENHUNEN

MARKO KILPI

Kadotetut

Gummerus 2009, 396 s.

Vuonna 2002 kuopiolaismies houkutteli alaikäisiä poikia luokseen rahalla ja oluella ja käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen autotallissaan.

Viime vuoden tammikuussa Kuopion poliisi sai Petosella kiinni väkivaltarikollisen, joka oli surmannut elämänsä aikana useasti, viimeksi Mikkelissä naisystävänsä.

Nämäkin kaksi tositapausta kuopiolainen vanhempi konstaapeli Marko Kilpi myi kustantamolle, kun hän pikapikaa kasasi uuden dekkarinsa vain reilu vuosi sitten ilmestyneen esikoisteoksensa jatkoksi.

Kadotetut on nopea ja helppo lukea ilman ajattelua. Kilpi luettelee siivuja rikoksista kuin rikoslehden toimittaja. Alibin lukijat ovat varmasti mielissään, kun sanankäyttö on tutun raadollista.

Poikien hyväksikäyttö, julkkiksen kidnappaus, huumaantuneen kolarointi, naisen tappajan kiinniotto, lasten näpistelyt, baaripahoinpitelyt, pommiuhkaus, pankkiryöstö, lisää takaa-ajoja.

Kyllä, tämä kaikki mahtuu yhteen kirjaan. Juoni on löyhästi etsiä yhteistä nimittäjää, kytkeä tilanteita toisiinsa.

Kadotetut poliisit
Päähenkilö, luonnehäiriöinen konstaapeli Olli Repo työskentelee kentällä, mutta sotkeutuu joka asiaan ja toisten töihin.

Repo on keskiluokkainen ja keskinkertainen peruspulliainen, joka ei silti ole tyytyväinen. Välillä hänen tekee mieli vetää työkaveria turpaan, välillä kannella esimiehille.

Hän haluaisi käydä hyväpalkkaisen lääkärin kimppuun, vaikkei ole koskaan ennen tätä tavannut. Toimittajia kohtaan Repo tuntee pyhää vihaa.

Kirjasta ei tiedä, onko Revon katkeruudeksi puettu tilitys Kilven huumoria vai mitä hän hakee ylenpalttisella monien ammattien mustamaalaamisella. Kaunokirjallisia ansioita Revon kehää kiertävillä ajatuksilla ei ole.

Osansa saavat poliisitkin: Esimiehet eivät ymmärrä mitään ja nuoremmat konstat eivät osaa mitään. Vain vanhemmat konstaapelit osaavat ja tekevät.

Kilven kirja ei tee oikeutta suomalaisille poliiseille, vaan näyttää heidät arvaamattomina ja itsekeskeisinä.

Naiskuva hätkäyttää
Repo on henkilö, jota kohtaan ei herää sympatiaa. Paperisesta hahmosta puuttuvat karisma ja elämän maku. Erikoisen outo on teoksen naiskuva. Kilven naiset ovat joko lesboja tai huoria - tai pelkkiä uhreja, jotka eivät puhu mitään, vaan kuolevat.

Repo tosin löytää elämänsä rakkauden: Hän ajaa moottoritietä yöllä, kun pientareella kävelee humalainen nainen vaatteet vinksallaan.

Repo - siis poliisi! - vie naisen kotiinsa. Siitä alkaa orastava suhde. Onko tämä kirjoitettu 2000-luvulla? Jos on, jatko-osassa Repoa odottaa naisen tekemä rikosilmoitus seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Poliisi vs. muut
Kilpi on palkittu taitavista poliisin töiden kuvauksista. Sen hän osaa.

Esimerkiksi poliisin asevyötä Kilpi kuvailee yksityiskohtaisesti. Muissa ammateissa hän sortuu virheisiin ja ajankuva rikkoutuu, kun muiden työtavat ovat kuin 1970-luvulta, mutta poliisi elää tätä päivää.

Haparointi tekee kirjasta kevyen: Miten voi kirjoittaa koko dekkarin pelkästään poliisitoiminnan faktojen varaan? Kokonainen kertomus vaatii henkilöhahmoja ja juoneen kaaren tai edes hyvän idean.

Teoksen lukee junamatkalla yhdellä istumalla ilman, että mitään jää käteen.

Susikoskea tulee ikävä.

Kotimainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia