MAURI KUNNAS - Kummallisuuksien käsikirja
KRISTIINA POUTIAINEN
Otava 2011. 80 s. Aihehan on mitä maurikunnasmaisin: hykerryttävin kuvituksin päästään esittelemään mielenkiintoisimpia ja ihmetyttävimpiä aiheita ja tarinoita kansanperinteestä, historiasta ja tieteestä.
Mauri Kunnaksen uusin kirjaherkku Kummallisuuksien käsikirja täyttyy muun muassa peikoilla, aavelaivoilla, Pääsiäissaarten kivipäillä, marsilaisilla ja unissakävelyllä.
Uusille Kunnas-faneille kirja on kattava tietokirjamainen pakkaus eri kummallisuuksista pirteillä, yksityiskohtia vilisevillä kuvituksilla. Luurangot jammailevat karibialaisrytmein, aaveet viikkaavat lakanoita, vampyyri potee hammassärkyä ja lohikäärme sulattaa lieskoilla polkua hankeen.
Mutta 1980-luvulta lähtien Kunnaksiaan kahlanneet joutuvat pettymään: kuvituksissa on käytetty lähinnä muista teoksista tuttuja piirroksia.
Hui Kauhistus! (1985) ja Mauri Kunnaksen yötarinoita (1999) esittelivät kummitusjuttuja pilkkeellä, Yökirja (1984) käsitteli unissakävelyä ja Kaikkien aikojen avaruuskirjassa (1991) tehtiin ufot tutuiksi. Pääsiäissaarten kivipäätkin on jo nähty Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä -teoksessa (2008).
Kummallisuudet ovat koonneet Katariina Heilala ja Mirella Mäkilä. Mietityttämään jää, valitsivatko he juuri nämä kummallisuudet, koska niihin oli jo valmiit kuvitukset?
Vaikka värikkäät, ja lapsen keskittymiselle sopivan lyhyesti esitellyt, kummallisuudet ovat mielenkiintoisia aikuislukijoistakin, täysin uutta tarjoavat ainoastaan pienet, hupaisat tietoiskut, jotka on eristetty omiin laatikoihinsa.
Ja loppu tuntuu olevan pelkkää rahastusta.
Interaktiivisuutta kirja harrastaa houkuttelemalla lapsia käsikirjan ääreen lopussa olevalla tietotestillä sekä kummallisten ilmiöiden havaintolomakkeella.
Ehkä vanhemman on syytä käydä tarkistamassa, millaisia mörköhavaintoja jälkikasvu on käynyt kirjaan merkkailemassa. Etenkin, jos todistusaineistoon on liitetty oma kuva.




