| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Håkon Moslet - Turbonegro - Denim & Deathpunk
Turbonegron vokalistin Hank Von Helveten kerrotaan eronneen bändistä päihdeongelmiensa vuoksi.
HÅKON MOSLET Turbonegro - Denim & Deathpunk
Suom. Outi Menna. Like 2010, 565 s.
Jos joku norjalainen rockkopla on oman kirjansa ansainnut, niin tämä. Maailman suurimmaksi kulttibändiksikin tituleerattu Turbonegro sai alkunsa 1980-1990-lukujen taitteessa Norjan punk- ja underground-piireistä.
Tarkoituksellisen provokatiivinen musiikki ja härski imago ei helpottanut tietä kansainväliseen menestykseen, mutta sinne yhtye yhtä kaikki tähtäsi alusta alkaen.
Kun nyt jo pohjoismaisen rockin klassikkolevyjen joukkoon laskettava Apocalypse Dudes ilmestyi vuonna 1998, alkoi määrätietoinen työ viimein kantaa hedelmää.
Juuri kun räkäiset pakettiautot olivat vaihtuneet ihan oikeaan ammattimaiseen keikkabussiin ja kansainvälinen läpimurto alkoi olla tosiasia, levisi vokalisti Hank Von Helveten pää. Huumeongelmainen solisti häipyi Pohjois-Norjaan nuolemaan haavojaan ja Turbonegron tarina näytti olevan lopussa.
Bändi palasi kuitenkin lavoille kesällä 2002. Tauon aikana sen maine oli levinnyt kulovalkean tavoin: yhtyeen Turbojugend-fanklubin alajaostoja oli syntynyt ympäri maailmaa, ja lukuisat muusikot hehkuttivat haastatteluissa yhtyeen merkitystä.
Riitoja ja ongelmia
Vuoden 2002 jälkeen Turbonegro julkaisi kolme mainiota levyä ja jatkoi siitä mihin vuonna 1998 jäätiin. Vaikka kaupallista menestystä kertyi comebackin jälkeen varsinkin keikkarintamalta, maailman suurimmaksi rockyhtyeeksi Turbonegro ei edelleenkään noussut.
Tästä se voi osin syyttää omaa tinkimätöntä asennettaan. Bändin paluulevyn, vuonna 2003 julkaistun Scandinavian Leatherin ensimmäinen single esimerkiksi oli nimeltään Fuck The World.
Kaiken tämän ja paljon muuta käy perusteellisella pieteetillä läpi norjalaisen toimittajan Håkon Mosletin kirjoittama bändibiografia Turbonegro - Demin & Deathpunk. Yhteistyössä bändin kanssa toteutettu teos ei siis ole puolivillainen lehtihaastattelujen referoinneista koostettu hutaisu.
Opuksen loppupuolella vaikuttaa tosin siltä, että 2000-luvulle päästyään Moslet on hyödyntänyt kirjoittamiaan Turbonegro-lehtijuttuja. Sen verran kirjoitustyyli muuttuu viimeisissä luvuissa.
Moslet on selvästi Turbonegron fani, se on tekstinsä sävystä sanottava. Siitä huolimatta opus kertoo paljastavasti yhtyeen usein riitaisasta ja huumehouruisesta taipaleesta, jolta ei ole puuttunut vastoinkäymisiä.
Samalla Moslet valottaa Norjan rockskenen kehittymistä, josta ei maan rajojen ulkopuolella muutamia kansainvälisiä nimiä lukuunottamatta juuri tiedetä.
Kirjan aikajana päättyy vuoteen 2007, jolloin ilmestyi bändin ilmeisesti viimeinen albumi Retox.
Viimeisimmät kuulumiset vuonojen maasta eivät nimittäin lupaile yhtyeen ystäville hyvää. Vaikka kitaristi Knut "Euroboy" Schreiner on selättänyt muutama vuosi sitten diagnosoidun syövän, on Hank Von Helvete on mitä ilmeisemminkin hurahtanut skientologiaan. Viime kuussa norjalaisissa sanomalehdissä uutisointiinkin bändin hajonneen.
|
|
Tietokirjallisuus
- K. Ilmari - Arvovaltakisa 25.01. 00:01
- AARNE KINNUNEN - Päätoiminen elämä 10.01. 00:01 HANNU POUTIAINEN
- BEI LING - Liu Xiaobo - Vangittu - rauhannobelisti. 08.01. 00:01 HELENA MIETTINEN
- Paavo Lipponen Järjellä ja tunteellaPaavo Lipponen Järjellä ja tunteella 04.01. 00:01 Mauri Liukkonen
- David John, Alasdair Macleod, Philip Parker, Eugene Rae: Suuret tutkimusmatkat 02.01. 00:01
- LUDWIG WITTGENSTEIN - Ajatusliikkeitä. Päiväkirjat 1930-1932 & 1936-1937. 23.12.2011 0:01 HANNU WAARALA
- FRANK DIKÖTTER - Mao. Kiinan suuri nälänhätä 1958-1962. 22.12.2011 0:01 JUHANA LEPOLUOTO
- SAULI MIETTINEN: Marlene Dietrich. Nainen ja tähti. 17.12.2011 0:01 HANNU WAARALA
- PAAVO CASTRÉN: Uusi antiikin historia 15.12.2011 0:01 ANTTI NISULA
- Muutosten tuulet 8.12.2011 0:01 HANNU WAARALA
Ulkomainen kaunokirjallisuus
- Haruki Murakami Norwegian Wood 06.02. 00:01
- MICHAEL CONNELLY Täyskäännös 05.02. 00:01
- PATRICK K. O’DONNELL Soluttautujat 05.02. 00:01
- Muistelma jota maailma tarvitsee 04.02. 00:01
- ANNE HOLT & EVEN HOLT - Kuoleman tahdissa 19.01. 00:01 Helena MIettinen
- NEIL JORDAN: Ilmetty 17.01. 00:01 HANNU POUTIAINEN
- THOMAS BERNHARD: Kellari 17.01. 00:01 HANNU WAARALA
- WILLIAM S. BURROUGHS: Interzone 17.01. 00:01 HANNU WAARALA
- MARIO VARGAS LLOSA: Keltin uni 17.01. 00:01 HANNU NIKLANDER
- INNA PATRAKOVA: Naapurit 04.01. 00:01 PENTTI STRANIUS


