Olli Sinivaara - Valonhetki

A A
20.10.2009 0:01

HANNU WAARALA

OLLI SINIVAARA Valonhetki

Teos 2009, 47 s.

Olli Sinivaaran (s.1980) kolmas runokokoelma Valonhetki häikäisee lukijansa taidokkuudellaan ja sanonnan varmuudellaan.

Sinivaaran runot ovat niin tiiviitä, että joku kutsuisi niitä helposti sisäänlämpiäviksi, hermeettiseksi runoudeksi.

Aikoinaan hermeettisestä runoudesta - kielen monimuotoisuuden varantoja, merkityksiä ja ilmaisun prosesseja luotaavista runoista - puhuttiin hyvin kriittiseen sävyyn. Kielen prosesseihin keskittyvä runous koettiin vastakohtana yhteiskunnallisesti suuntauneelle, utooppiselle runolle.

Nyt tuollaiset jaottelut ovat onneksi menneisyyttä.

Sinivaaran kaltainen kulttuuristen ja kielellisten prosessien ja näkökulmien tutkailija ja kehittelijä teemoittaa vakuuttavasti tämän ajan henkeä, vaikka onkin olemukseltaan hermeettinen ja "epäpoliittinen" runoilija.

Valonhetki-kokoelman kielikuvien konfliktien alla, tekstin alintajuntana, on monia tärkeitä filosofia teemoja.

Voi kuvitella, että Odysseus on tuomittu ikuiselle harharetkelleen, ja jumalat jos ovat olemassa, vaikenevat. Ja runoilijalle jää nykymaailmassa ainoastaan "moneen kertaan tapettujen jumalten silmät".

Kulttuurirunoilijana Sinivaara on tietoinen länsimaisen ihmisen tragediasta ja kulttuurisesta kodittomuudesta.

Viittaukset Hölderliniin, Rilkeen ja Nietzscheen kulkevat runoissa ikäänkuin temaattisina jatkumoina, ei ulkokohtaisina sitaatteina.

Sinivaaran runot ovat kielellisiä prosesseja, täynnä aistimuksellisia ja liikkuvia kuvia, jotka löytävät sanoille jatkuvasti uusia paikkoja, merkityksiä, portteja ja käytäviä toisiin sanoihin. Silti säkeenylitys on kuin kuilu, tragedia, kuin sydämen ylimääräinen lyönti.

Runous

Kommentoi artikkelia