Päivi Kosonen, Hanna Meretoja, Päivi Mäkirinta (toim.) - Tarinoiden paluu
Päivi Kosonen, Hanna Meretoja, Päivi Mäkirinta (toim.) Tarinoiden paluu Avain 2008. 304 s.
Tarinoiden paluu -esseekokoelma ranskalaisesta nykykirjallisuudesta on ensimmäinen teos Café Voltaireksi nimetyssä kunnianhimoisessa kirjasarjassa, jonka tarkoituksena on esitellä eri maiden modernia ja kokeilevaa kirjallisuutta. Siinä mielessä kyse on todellisesta kulttuuriteosta.
Moniulotteinen teos on myös suomenkielinen päivitys ranskankielisen kirjallisuuden nykytrendeistä, uusista tekijöistä, heidän esteettisistä pyrkimyksistään ja vaihtoehtoisista kirjallisista strategioistaan.
Kaiken kaikkiaan teos sisältää 24 kirjallista muotokuvaa, Nathalie Sarrautesta (1900-1999) Virginie Despentesiin (s.1969), Michel Butorista (s.1926) Jean Echenoziin (s.1947). Kaikkia kirjailijoita ei ole vielä edes suomennettu.
Kuusikymmenluvulla Mirja Bolgár, Pentti Holappa ja Olli-Matti Ronimus esittelivät kirjoituksissaan ja esseissään ranskalaista "uutta romaania". Alain Robbe-Grilletin (1924-2008) Labyrintissä (suom. 1965) kääntyi suomeksi Holapan ja Ronimuksen ansiosta.
Tarinoiden paluussa Robbe-Grillet-tutkija Martti-Tapio Kuuskoski osoittaa esseessään, ettei kirjailijan esteettinen haaste ole mihinkään hävinnyt.
Kirjailija Hannu Mäkelä kirjoittaa puolestaan avarasieluisesti Georges Perecistä (1936-1982), Elämän Käyttöohjeen (suom. 2006) romaanimuodon kannalta vallankumouksellisesta kirjoittajasta.
Monet esseekokoelmassa esitellyistä kirjailijoista ovat toteuttaneet näkemyksiään myös elokuvan parissa. Robbe-Grillet ja Marguerite Duras (1914-1996) esimerkiksi olivat avantgarde-elokuvan ranskalaisia suunnannäyttäjiä.
Monikulttuurisuus, taiteiden vuorovaikutuksellisuus ja ennakkoluulottomuus ovat leimallisia piirteitä monelle ranskalaiselle kirjailijalle.
Kirjan toimittajien mielestä moderni ranskalainen romaani on tullut kaikkien avantgardististen päivien jälkeen "lukijaystävällisemmäksi".
Tämä tarkoittaa juuri "tarinoiden paluuta", eräänlaista uutta ja kohtuullista sopimusta kirjallisuuden lukijoiden kanssa. Tämä on vain hyväksi kirjallisuuden asialle, sillä kaikki kirjat eivät millään muotoa vastaa samoihin kysymyksiin.
Se, kirjoittaako kieltä vai kirjoittaako tarinoita, ei ole välttämättä aina ristiriidassa keskenään.
