EmediateAd

PANU RAJALA - Unio Mystica. Mika Waltarin elämä ja teokset

A A
12.10.2008 0:01

Mika Waltari Milanon Duomon edustalla lokakuussa 1953.

PANU RAJALA Unio Mystica. Mika Waltarin elämä ja teokset. WSOY 2008. 832 s.

Opiskelija Panu Rajala sai 1970-luvulla mielenkiintoisen työtehtävän, puhtaaksikirjoittaa satoja sivuja kirjallisuudentutkijoiden akateemikko Mika Waltarista tekemiä haastatteluja.

Kuuluisa kirjailija osoittautui ystävälliseksi mieheksi, joka järjesti lisätöitäkin nauhojen purkamisen loputtua. Tästä henkilökohtaisesta yhteydestä lähti Rajalan työ Waltarin parissa.

Unio Mystica -teoksen aineistona ovat ennen kaikkea Waltarin haastattelut 1970-luvulta; kirjassa seurataan varsin pitkälti vanhan kirjailijan omia tulkintoja elämästään.

Toisena merkittävänä lähteenä ovat Waltarin kirjeet nuoruutensa isähahmolle Jalo Sihtolalle. Kirjeenvaihto kesti 1920-luvulta Sihtolan kuolemaan asti 1969. Kirjeissä, joita ei ole julkaistu, kirjailija käy läpi elämäänsä hyvinkin avomielisesti, avioliiton ulkopuoliset suhteet mukaan lukien.

Waltarin noususta nuorena menestyskirjailijaksi Rajala ei tuo paljon uutta tietoa. Kirjailijan uraa leimasi tällöin "suuri kirjallisuustaistelu", jossa hän hyökkäsi 1930-luvulla arvostelijoitaan vastaan väittäen näiden suosivan Moskovasta rahoitettua vasemmistoa. Luultavasti harva historiantutkija on Rajalan kanssa samaa mieltä siitä, että kyseessä ei ollut liioittelu, vaan "ajan liikahduksista hyvin perillä olevan kansalaisen" kannanotto.

Sotavuodet Waltari toimi Valtion tiedotuslaitoksen palveluksessa; useamman tietoteoksen lisäksi Waltari kirjoitti Rajalan mukaan lähes tuhat artikkelia, joiden ohessa siviilitöinä valmistui muutama romaani ja elokuvakäsikirjoitus, tunnetuimpana Kulkurin valssi.

Sotavuosien rasitus vei myös kirjailijan ensimmäisen kerran mielisairaalaan. Myöhemmin hoidoista tuli suurimpien menestyksen vuosien aikana toistuvia.

Suurimman menestysteoksen Sinuhe egyptiläinen (1945) yhteydessä Rajala nostaa esiin nuoren naisen, johon Waltari oli rakastunut teosta kirjoittaessaan. Kirjailijalle kehittyi käsitys, että inspiraatio vaati rakastumista ja jatkossa suurten historiallisten romaanien yhteydessä suhteet tulivat tavallisiksi. Näitä rakastumisia, ja sitä etenivätkö ne siihen, mitä Rajala nimittää "miehen ja naisen suhteen huippukohdaksi", elämänkerturi pohtii paljonkin.

Sukupuoliyhteyden sijasta teoksen nimi viittaa kuitenkin Jumalan ja ihmisen yhteyteen, jota kirjoittajan mukaan Waltari tavoitteli. Tästä kaipuusta teos tarjoaa lähinnä välähdyksiä.

Teoksen päähenkilö jää ylipäänsä yhä salaisuudeksi, niin alastomana kuin Rajala tuo Waltarin lukijoilleen naissuhteissaan ja ajoittaisissa sekavuustiloissaan; toteamus, että Waltarien avioliitto oli "vapaamielinen", ei riitä selittämään suhdetta, jonka päättyminen Marjatta-vaimon kuoltua johti kirjailijan eristäytymiseen viimeisenä elinvuotenaan.

Kokonaisuudessaan teos kattaa jättimäisen tuotannon niin laajasti kuin on mahdollista. Monessa kohdassa toivoisi kirjoittajan pysähtyvän pohtimaan eikä vain kirjaamaan rajallisista lähteistä saatuja tietoja.

JUHA JÄRVELÄ Kirjoittaja tekee Jyväskylän yliopistossa Suomen historian väitöskirjaa Mika Waltarin teksteistä 1920-1930-luvuilla.

Tietokirjallisuus

Kommentoi artikkelia