EmediateAd

PETER VON BAGH, EERO TAMMI, LAURI TIMONEN, SAKARI TOIVIAINEN (toim.) - Filmihullu, vuodet 1979-1988

A A
4.8.2010 0:01

HANNU WAARALA

PETER VON BAGH, EERO TAMMI, LAURI TIMONEN, SAKARI TOIVIAINEN (toim.)

Filmihullu, vuodet 1979-1988

Like 2010, 329 s.

Elokuvakerholiikkeen ja Suomen elokuva-arkiston esityssarjojen myötä kasvoi 1970- ja 80-luvun taitteissa uusi kriittinen sukupolvi elokuvakirjoittajia, joille oli tunnusomaista tarkastella elokuvaa sisältä päin, esseistisesti, ikään kuin elokuvantekijän näkökulmasta.

Filmihullu-lehden palstoilla heistä johdonmukaisin oli Aki Kaurismäki, josta sittemmin tuli Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin elokuvatekijä. Hän oli sekä elokuvakerholiikkeen että elokuva-arkiston kasvatti. Hän opiskeli elokuvaa katsomalla sitä. Elokuvan klassikot olivat Kaurismäen silmäterä ja elokuvakoulu.

Esikuva tälle sisäsyntyiselle elokuvakirjoittelulle löytyi 1950-luvun Ranskasta, jossa nuoret elokuvakriitikot olivat kokoontuneet legendaarisen elokuvalehti Cahiers du cinéman ympärille. He hahmottivat ensin teksteinä sen, minkä myöhemmin toteuttivat kamerakynän välityksellä.

Filmihullun uusia kynäsankareita olivat muun muassa Pauli Pentti, joka teki kaksi omaakin elokuvaa, Pimeys odottaa ja Macbeth, Mikko Piela, joka sittemmin on tehnyt muutamia hienoja etnologisia dokumenttielokuvia, ja Marko Varjola, Teuvo Tulion ja Valentin Vaalan tyylikäs elokuvahistorioitsija.

Kaurismäen tekstien kohteina olivat erityisesti Luis Bunuelin elokuvat, surrealismi ja ranskalainen kulttuuri. Henri Murgerin romaanin Boheemielämää sovittaminen elokuvaksi oli ollut jo pitkään Kaurismäen haaveena.

Mitä me tästä kaikesta opimme? Sen, että suomalaisen elokuvakulttuurin kannalta olisi välttämätöntä, että uuden ja vanhan elokuvan välillä vallitsisi luova yhteydenpito. Aki Kaurismäki arvostaa Teuvo Tulion elokuvia, ja niistä onkin oma lenkkinsä Kaurismäen omiin elokuviin. Lopulta traditio on elokuvan ainut pääoma.

Filmihullun teksteistä välittyy aina rakkaus elokuvaan. Jopa siinä määrin "hulluutena", kuten ranskalainen filmihullu Francois Truffaut pakkomielteenomaisesti ounastelikin: "Onko elokuva todempaa kuin elämä?".

Tietokirjallisuus

Kommentoi artikkelia