RALF LÅNGBACKA - Tarttua kohtalon tuuliin

A A
1.2.2010 00:01

HANNU WAARALA

RALF LÅNGBACKA Tarttua kohtalon tuuliin

Suom. Hannamari Heino. Siltala 2009, 418 s. Kiitelty ja aikanaan hyvin kiisteltykin suomenruotsalainen teatteriohjaaja Ralf Långbacka (s.1932) on muistelmiensa perusteella aina ollut jonkinlainen vastarannan kiiski tai ainakin suuressa määrin oman tiensä kulkija.

Långbacka oli 27-vuotiaana Suomen nuorin teatterinjohtaja Åbo Svensk Teaternissa. Sen jälkeen hän ohjasi menestyksekkäästi muun muassa Kansallisteatterissa, Göteborgin kaupunginteatterissa ja Turun kaupunginteatterissa, jossa hän yhdessä Kalle Holmbergin kanssa 1970-luvulla rakensi "suomalaisen ensamble-teatterin" johdonmukaisine ohjelmistopoliitikkoineen.

Omapäisyys on Långbackan muistelmien johtomotiivi, punainen lanka; tietyn henkisen riippumattomuuden vaaliminen taiteilijana ja itsenäisenä persoonana. Kiinnitykset eri teattereihin ovat olleet juuri sen mittaisia, kun ne ovat Långbackan silloiseen kehitysvaiheeseen sopineet.

Vain hyviä esityksiä
Ralf Långbackan muistelmat edustavat sivistyksellisessä mielessä harvinaislaatuista teatterikirjallisuuden aatelia. Långbackan muistelmat pyrkivät syventämään ja laajentamaan käsitystämme teatterin varsinaisesta tehtävästä ja olemuksesta, etteivät pääasiat vain unohtuisi.

Långbackan mielestä teatterin tehtävä ei ole puhdas viihdyttäminen, vaan esityksen kautta syntyvä katsojan oivaltaminen. Teatterin ei pidä kulkea jälkijunassa vaan sen täytyy olla eturintamassa. Tähän teatterin prosessiin kuuluvat sekä sivistys, traditio ja yhteiskunnallisuus että jatkuva uudistuminen, todellisuuden haastaminen klassikkojen avulla.

Långbacka on sangen kriittisessä suhteessa nykyteatterin historiattomuuteen, sen kyvyttömyyteen nähdä arkipsykologian ulkopuolelle. Ja tämän kaavamaisen psykologian murtamiseksi tarvitaan nimenomaan klassista kirjallisuutta, näytelmiä, jotka avaavat ihmisenä olemisen peruskysymyksiä.

Yleisön parasta palvelemista on haastavien esitysten rakentaminen, ei populismi eikä perässä hiihtäminen. Tämä on useimmissa teatterissa unohtunut tyystin.

Pakonomainen viihdyttäminen ja orjallisuus muotien suhteen johtavat hampaattomaan teatteriin, älylliseen laiskuuteen ja katsojan halveksuntaan - ja lopulta teatterin kuolemaan.

Klassikkojen tulkki
Långbackalla on ollut alusta lähtien harvinainen analyyttinen kyky tulkita elävästi näytelmäkirjallisuuden klassikoita. Vasta tekstien syväluku mahdollistaa uuden tulkinnan niistä. Sen jälkeen älylliset havainnot pitää fyysillistää ohjauksen avulla ja konkreettisten ideoiden välityksellä.

Juuri ohjauksen analyysin suhteen Långbacka kirjoittaa muistelmissaan aivan ylivertaista tekstiä.

Bertolt Brecht, Anton Tsehov, William Shakespeare ja Georg Büchner muodostavat sen näytelmäkirjallisuuden kivijalan, minkä pohjalta Långbacka on suurelta osin rakentanut esitykselliset visionsa. Laaja-alaisena humanistina Långbacka on halunnut aina tutkia todellisuuden eri puolia, syventää ristiriitaista ihmiskuvaansa. Kriittisyyttä koskaan unohtamatta.

Tietokirjallisuus

Kommentoi artikkelia