| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
ROBERT CRUMB - Genesis
Sarjakuvataiteilija Robert Crumb onnistuu vain hetkittäin tuomaan tuoretta näkemystä Raamatun luomiskertomukseen. Onnistumisiin kuuluu kohtaus, jossa Jumala kiroaa käärmeen maata matelemaan.
ROBERT CRUMB Genesis
Teos 2010, 220 s. Yksi länsimaisen kuvataiteen suurimmista paradokseista on siinä, että sen keskeisin innoituksen lähde, Raamattu, on itsessään niin vähän visuaalinen. Toisaalta voitaisiin väittää, että juuri sanakeskeisen juutalaiskulttuurin visuaalinen niukkuus on syynä sen myyttien runsaaseen kuvittamisintoon.
Kuvittajien pitkään perinteeseen astuu nyt sarjakuvalegenda Robert Crumb Genesiksellään. Yli 200-sivuinen albumi on täydellisen tekstiuskollinen kuvitustyö. Sanaakaan alkutekstistä ei ole muutettu, lisätty tahi vähennetty.
Kyseessä on varsin yllättävä aluevaltaus monipuolisen taiteilijan tuotantoon, jonka puoleen väliin ehtineet kootut teokset ovat jo kai numerossa 20. Mutta mitään niin suurenmoista Crumbin kynästä ei tällä kertaa ole lähtenyt, että se pakottaisi arvioimaan hänen merkitystään uudelleen.
Tilaustyönä käynnistynyt Genesis jäänee pelkäksi myöhäistuotannon kuriositeetiksi.
Kuvittajan jobi
Hienoa jälkeä Genesis on yhtä kaikki. Crumb voisi periaatteessa kuvittaa vaikkapa puhelinluetteloita tai bussilippuja, ja viiva hivelisi silmää.Mutta Genesiksen kokonaisuus jää kuitenkin hienojen yksittäisten kuviensa summaa pienemmäksi.
Crumb ei onnistu vaikkapa Michelangelon tavoin nousemaan ohi tekstin ja tuottamaan alkuperäistä väkevämpää tulkintaa.
Crumbin epäonnistumisessa voi hyvinkin olla kyse taulun maalaamisen ja sarjakuvan piirtämisen perimmäisistä eroista. Siinä, missä taulu on pysähtynyt meditoimaan yhtä hetkeä, sarjakuva on kerronnallisena taiteena sittenkin lähempänä romaania.
Rembrandt voi kiteyttää koko Iisakin uhraamisen yhteen hätkähdyttävään runokuvaan. Mutta Crumb kompuroi sen läpi neljällä sivulla, koska on sitoutunut pelkkään ulkoisen kuvittajan jobiin, ei uudelleenluojan haasteisiin. Hän on sarjakuvan luomisen sijasta tyytynyt kuvittamaan romaania.
Huiput harvassa
Crumbin Genesis osoittaa, että naiivin suorasanainen alkuteksti menettää paljon jylhää viehätysvoimaansa, kun se kuvitetaan sellaisenaan.Kun Crumb marssittaa ruutuihinsa Jumalan, ihmiset ja tapahtumapaikat alkutekstin hämärästä ja viitteenomaisesta olemisen tilasta aistihavaintojen valoon, häviää samalla niukkuuden hypnoottisuus. Alkutekstin heikkous on myös sen vahvuus.
Crumb onnistuu luomaan tuhannesti tutun tarinan uudestaan sarjakuvana vain ajoittain. Ehkä parhaiten niiden kahden kuvan välissä, jossa Jumala kiroaa käärmeen ikuisesti maata matelemaan.
Tämä ja muutama muu kuvasarja tuo sekä alkutekstiin että sen kuvittamisen perinteeseen hitusen uutta.
Mutta valitettavasti nämä uudelleenluomisen pilkahdukset ovat harmillisen niukassa.
|
|
|
Monista Crumbin luomista hahmoista on tullut vaihtoehtokulttuurin iskukuvia ja ikoneita. Tunnetuimmat näistä ovat Herra Luonnollinen (Mr. Natural) ja Fritz-kissa (Fritz the Cat). Crumb on myös piirtänyt ystävänsä Harvey Pekarin omaelämäkerronnalliseen sarjakuvalehteen American Splendor. Crumb on tunnettu siitä, että hän ei suostu kaupallistamaan töitään. Crumb muun muassa tappoi suositun Fritz-kissansa, koska oli tyytymätön tästä tehtyyn elokuvaan. Sisällöllisesti Crumbin tyyliin kuuluivat etenkin nuorempana räävittömyys, fantasiamaisuus, perverssit seksuaaliset mieltymykset ja auktoriteettien pilkkaaminen. Myöhemmin Crumb on muuttanut tyyliään hieman sovinnaisemmaksi tai ainakin rauhallisemmaksi ja ironisemmaksi, vaikkakin seksuaalisuus on säilynyt vahvana elementtinä. |
Sarjakuva
- Tappajalla viiraa 25.02. 00:00 JUHA MÄKINEN
- TITE KUBO 18.12.2009 0:01 PETRI HANNINI
- Tintti-teos ei tarjoakaan seikkailuja 18.12.2009 0:01 AKI JÖRGENSEN
- REI HIROE 18.12.2009 0:01 PETRI HANNINI
- Vartijat 2 18.12.2009 0:01 PETRI HANNINI
- GOODWIN & FRAZETTA YM. - Shokki 25.11.2009 0:01 PETRI HANNINI
- YUNA KAGESAKI - Karin 25.11.2009 0:01 PETRI HANNINI
- ELLEN SCHREIBER & ELISA KWON - Verisukulaiset 25.11.2009 0:01 PETRI HANNINI
- Pauli Kallio ja 22 taiteilijaa 26.10.2009 0:00




