| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Saara Kesävuori - Tarvitse minua
SAARA KESÄVUORI Tarvitse minua
Tammi 2010, 264 s. Dora on joutunut onnettomuuteen ja menettänyt näkönsä. Hän miettii osaansa maailmassa. Saara Kesävuoren Tarvitse minua leikittelee kaikkitietävän kertojan kustannuksella sekä romaanin prologissa että lukujen otsikoissa. Osittain teoksessa on myös taiteilijaromaanin piirteitä.
Tässä runsassolmuisessa ihmissuhdevyyhdissä yksi onkin varmaa. Taide on toivon lähde, ja se kantaa ihmistä, olipa taiteilija van Gogh tai Brahms: "Van Goghin tähtitaivaat olivat voittaneet yön".
Kesävuoren aistimusvoimaisuus muistuttaa Raija Orasta ja taiteen merkityksen pohdinta Virpi Hämeen-Anttilaa, mutta Kesävuori rakentaa romaaninsa verkkaisemmin ja monitasoisemmin.
Lyyrisyyden ja tiukkojen kiteyttämisten vaihtelu rytmittää kerrontaa. "Minä elän vain yhtä elämää. Minun elämässäni kaikki on henkilökohtaista". Vertaukset ovat eloisia ja kekseliäitä: "yhtä kärsivällinen ja kohtelias kuin nälkäinen minkki".
Romaani ehtii ottaa kantaa moneen suuntaan, sademetsien tuhoutumisesta Fortumin ylivaltaan. Maamerkkien avulla teos paikallistuu Tampereelle.
|
|
Kotimainen kaunokirjallisuus
- Jorma Hynninen, Sielun maisemia 00:02 Ansa Heinonen
- Sari Kaarniranta Kadonnut vierelläni 07.02. 00:01
- Sari Peltoniemi Kuulen kutsun metsän peittoon 06.02. 00:01
- Kirjailijan työ on työtä 31.01. 00:02
- Piikkinen pakkopaita puristaa nuorta naista 30.01. 00:01
- Kun koti on vaarallinen 30.01. 00:02
- Sekametelidekkari etsii johtoajatusta 30.01. 00:02
- Meret muuttivat rajojaan 26.01. 00:01
- JUKKA-PEKKA PALVIAINEN - Joku vieraileva tähti 25.01. 00:01
- Tapio Koivukari - Ariasman. Kertomus valaanpyytäjistä 19.01. 00:01 Hannu Waarala


