<p> <i>MATTI HAGELBERG </i><i>Silvia Regina</i></p><p><b>Kreegah Bundolo 2010. 216 s. </b>Jo alkukohtaukset ovat kuin eri puusta. Kuusi vuotta sitten <person><b><b>Matti Hagelberg </b></b></person>aloitti </p><p><i>Kekkonen</i></p><p>-mestariteoksensa (2004) tarinalla, jossa Suomen tasavallan presidentti joutui valaan vatsaan. Samassa sarjakuvassa Kekkonen myös vieraili Kuussa, hiihti Elviksen kanssa ja tietysti nousi kuolleista.</p><p>Kansainvälisestikin arvostetuimpiin sarjakuvataiteilijoihimme kuuluvan Hagelbergin (s. 1964) <i>Kekkosen-</i>seuraaja on <i>Silvia Regina </i>(2010). Se alkaa ahneita siunaavasta "uusliberalismin ihanasta Kristuksesta" ja siitä, kuinka robottijumala käskee alkuihmisen rakentaa temppelikseen saunan.</p><p>Heti rakennustyön jälkeen luojan ja ihmisen tiet eroavat, ja ihminen asettuu jumalansa valtaistuimelle. Seuraavilla sivuilla maisema jo tukehtuu kaupunki-Suomeen, joka kirjan loppuun mennessä tuhoutuu liekeissä ja räjähdyksissä.</p><p><i>Silvia Regina</i> on synkkä julistus sellaisesta Suomesta, jolle <b>Jorma Ollilan </b>maabrändityöryhmän raportti on kuin edesmenneestä kerrottu mauton vitsi. Suomesta, jonka portilla hyvinvointivaltio roikkuu hirtettynä ja jonka kansa villiintyy, kun pääministeri Matti Uutinen mestataan.</p><p>Selkeää juonta <i>Silvia Regina </i>ei sisällä. Lyhimmät sirpaleet ovat yhden sivun pilakuvia, pisin lohko on noin 50-sivuinen mukaelma <b>Minna Canthin </b><i>Köyhää kansaa </i>-pienoisromaanista.</p><p>Teoksen hahmot risteilevät tarinasta toiseen ja Hagelbergin aiemmista teoksista uutuusopukseen. Tosielämän henkilöiden lisäksi tarinat vilisevät viittauksia <i>Raamattuun </i>ja populaarikulttuuriin. <i>Tintti</i>-sarjakuvia lainataan jostain syystä useaan otteeseen, ja eräässä huikeassa kohtauksessa Bond-elokuvien Ernst Stavro Blofeld pelastaa Köyhälän joulun.</p><p>Mosaiikki ei sisällä lukuohjetta. Esimerkiksi Suomesta jäljettömiin katoavat "tavalliset suomalaiset miehet" Masa Laakso ja Esa Kukkula voi nähdä elegiana paperitehtaiden duunarimiehille. Yhtä hyvin heidät voi kuitenkin tulkita Hagelbergin helpottuneeksi huokaukseksi heidän katoamisestaan, sillä ei Laaksoa ja Kukkulaa mitenkään esikuvallisina esitetä.</p><p><i>Silvia Reginan</i> suurin syyttävä sormi osoittaa nykyhetken rappioon, mutta Hagelberg ei erehdy samalla glorifioimaan mennyttä liiaksi.</p><p><h5>Ei armoa enää </h5><i>Kekkonen </i>oli absurdi komedia, jonka villi huumori pehmensi teoksen satiiria. <i>Silvia Regina </i>on abstrakti tarinakokoelma, jonka lohduton sisältö ei periaatteessa paljon naurata. Jos <i>Kekkonen </i>piikitteli suomalaisuutta<i>, Silvia Regina</i> pieksee ja paloittelee.</p><p>Tätä ei suinkaan pidä tulkita siten, etteikö <i>Silvia Regina </i>olisi hauska: kyllä se on, jos lukija sallii sysimustan huumorin. Mutta edeltäjäänsä verrattuna se on raskas ja pamflettimainen.</p><p>Sarjakuvan läpitunkeva kantaaottavuus kääntyykin osin itseään vastaan. Lopputulos ei sentään jää pelkäksi hajanaiseksi kokoelmaksi julistusta, mutta mielestäni Hagelberg ei onnistu <i>Silvia Reginalla </i>ylittämään <i>Kekkosta</i>.</p><p>Teoksen ansioita ei silti ole syytä millään tavoin väheksyä. <i>Silvia Regina </i>on suomalaisen sarjakuvan joukossa ainutlaatuinen puheenvuoro ja hersyvien yksityiskohtien aarrearkku.</p><p><h5>Nimi puuttuu </h5>Graafisesti Hagelberg painii vain itsensä kanssa. Taiteilijan käyttämä raapekartonkitekniikka on kaksinkertaisesti jäljittelemätön - kukaan tuskin taitaa sitä Hagelbergin tavoin, ja kukaan muu ei sitä tässä mittakaavassa rohkene käyttää.</p><p>Jäljittelemättömyyteen liittynee sekin, että <i>Silvia Regina -</i>kirja ei sisällä tekijänsä nimeä.</p><p>Näin rankkojen kannanottojen esittäminen nimettömänä olisi melko härskiä, mutta tässä tapauksessa puhujan puumerkki on läsnä jokaisessa raaputetussa viivassa. </p>
