Simpukka-ateria

A A
19.1.2010 00:00 HANNU WAARALA

BIRGIT VANDERBEKE Simpukka-ateria

Suom. Olli Sarrala. Lurra Editions 2009, 144 s. Saksassa arvostetun kirjailijan Birgit Vanderbeken (s. 1956) pienoisromaani Simpukka-ateria (alkuteos 1990) kehkeytyy sekä tyylin askeettisuudessa että tarinan pelkistetyissä lähtökohdissa aivan oleellisten seikkojen ympärille. Simpukka-ateria on eräänlainen psykohistoriallinen kuvaus elämänvalheesta, jolla on vahvat yhteiskunnalliset, historialliset ja poliittiset juurensa. Romaani on tässä mielessä hyvin saksalainen kuvaus menneisyyden varjojen traumaattisuudesta.

Vanderbeken eleettömän kertomuksen keskiössä on keskiluokkaisen perheen tunne- ja valtasuhteiden määrittely. Isän auktoriteetti perustuu puhtaaseen alistamiseen, väkivaltaan ja todellisuuden rajuun vääristelyyn. Kertojana on perheen tytär.

Isälle ideaaliperhe on eräänlainen näyteikkuna. Niin kuin Itä-Saksa oli kommunistisille maille. Tämän vahvan miehen roolin isä on omaksunut jo varhain. Vaimo ja lapset ovat vain tämän ideaalin tinasotilaita.

Länteen paenneen perheen tarina on eräänlainen pienoiskuva DDR:n reaalisosialismin synnyttämästä elämänvalheesta. Jälkikuvina kaikki koettu heijastuu myöhemmin emigranttiperheen elämän arkeen eivätkä perheen jäsenet pysty vapautumaan historiallisesta taakastaan.

Ei ennen kuin isä, auktoriteetti, vääristyneine valtapyrkimyksineen poistuu lopullisesti kuvasta. Tilanne on samankaltainen kuin länsaksalaisissa perheissä, joiden taustalta löytyy kansallissosialialistisia aatteita ja antisemitismia. Lapsista tuli terroristeja.

Simpukka-ateriassa on kova romaanin ydin. Juuri näin pitäisi meilläkin purkaa psykohistoriallisia traumoja, viileästi, älykkäästi ja hallitulla tunteella.

Ulkomainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia