EmediateAd

Sinikka Tirkkonen - Unohdus

6.9.2008 0:01
Kuva: Tuire Punkki

Sinikka Tirkkosen edellinen runokokoelma toi Pohjois-Savon taidepalkinnon.

SINIKKA TIRKKONEN Unohdus Ntamo 2008, 75 s.

Kaunis kirja! Huoliteltua kokoelmaa on hyvä hypistellä, porautua hitaasti runoon. Runo on arka eläin, sitä täytyy lähestyä varovasti. Netistäkin runoja voi lukea, mutta ei se korvaa kirjan kosketusta.

Sinikka Tirkkosen Unohdus avaa maailmoja, joissa voi olla kotonaan tai joita vierastaa. Runot kuljettavat tarinoita elämästä ja haaveista.

Ja jokainen joka avaa sydämensä pettyy, / niin tapahtuu maailman teillä.

Runoilijan ulkopuolinen maailma on usein tyly, eikä häntä ymmärretä. Minua katsottiin julkeasti, / ihmiset käänsivät selkänsä. Minulla on tässä kaupungissa sulkumerkit ympärilläni, Tirkkonen kirjoittaa, ja se herättää tajuamaan miten huonosti me siedämme erilaisuutta.

Mutta runon nainen lentää aamuruskon siivin. Runot houkuttavat kuin Sirkka Turkalta lainatut sanat: Tule minun kanssani satuun.

Unohduksen kuudessa osastossa kuhisee, vaikka näennäisesti eletään pysähtynyttä elämää. Kokoelman ensimmäisessä runossa, Andrei Tarkovskille, Tirkkonen kirjoittaa: Minä kaipaan aikaa, jolloin minulla oli silmät. Jotenkin ajatukseni menevät tässä raamatulliseen suuntaan - meillä on silmät, mutta emme näe.

Runoilija saa voimaa toisista taiteilijoista ja taiteesta. Kokoelman kannessa on yksityiskohta Kalervo Palsan työstä Beckett (1969). Palsa (1947-1987) oli Kittilässä elänyt myyttinen taiteilija, väärinymmärretty. Vahvuutta huokuu myös runo Anna minun rauhassa nojata Kalervo Palsan lämpöpatteriin.

Monia herkkyyteen särkyneitä taiteilijoita kokoelmassa mainitaan. Kevät oli vaikeaa aikaa myös Kivelle, mutta ystävä huolehti diapamista. Sylvia Plath, Lauri Viita ja monet muut taiteilijat hengittävät runoissa. Leif Färdingin näköiseksi muuttuessaan luonnonlapsi toteuttaa elämäänsä, ja läheisen on vaikea kestää lahjakkuuden painoa.

Runon nainen kulkee ratakiskoilla, mutta väistää junaa viime hetkellä ja kierii penkkaa alas. Tragikoomista, mutta ilo nousee esiin: Äkkiä minun huivini alkaa kasvaa täyteen kukkia.

Erillisyys ei koskaan pääty, Tirkkonen kirjoittaa. Ja sitä erillisyyttä runoilija tarvitsee, jotta runoja syntyy.

Tirkkosen toisen novellikokoelman nimi oli Luvaton elämä, ja teoksella hän sai Runeberg-palkinnon vuonna 1988. Esikoisnovellikokoelma Halla ilmestyi 1985. Tirkkosen ensimmäinen runokokoelma Miten peiliin kirjoitetaan julkaistiin 2003. Unohdus oli vähällä unohtua kokonaan, sillä kun kaiken piti olla valmista, pieni kustantamo meni nurin. Onneksi Ntamo nappasi kokoelman julkaisuohjelmaansa.

Herkkä runoilija ei ole hauras vaan hänestä löytyy myös "takametsin nainen, viileä aristokraatti ja siivoton älykkö". Eideettinen vaisto on oiva apu, sillä mielikuvalla todellisesta voi selvitä arkisista asioista. Tirkkosen runokuvat ovat uusia ja yllättäviä. Usein lukiessa mielessä kasvaa hyväntahtoinen naurukupla.

RITVA KOLEHMAINEN

Kustantaja, runoilija Leevi Lehto haastattelee Sinikka Tirkkosta Kirjakauppa Oivassa lauantaina 6.9. klo 10.

Kommentoi artikkelia