Sudenkuopat

A A
19.1.2010 00:00

REIJA PALTTALA

MIRJA KUIVANIEMI Sudenkuopat

Tammi 2009. 215 s. Mirja Kuivaniemen Sudenkuopat koostuu ihmissuhdenovelleista, joiden pohjasävy on vahva ja tumma, elämän virroissa koeteltu.

Kuivaniemen novellit ovat tietyllä tavalla "vanhanaikaista" kerrontaa, mutta ei mitenkään kielteisessä mielessä. Ne muistuttavat Teuvo Pakkalan psykologisesti oivaltavia ihmiskuvauksia. Mieleen tulee Pakkalan lapsia kuvaavat pienoisnovellit tai nuoren naisen ristiriitaisen psyyken kuvaus romaanissa Pieni elämäntarina.

Sudenkuopissa tekstin jännite syntyy tapahtumasta, jota ei enää tarinan nykyhetkessä ole, mutta joka siitä huolimatta ohjaa kohtalonomaisesti henkilöiden tunne-elämää. Novellien tilanteet ovat päällisin puolin melko tavanomaisia, mutta syvemmältä jonkin traagisen elementin hallitsevuus elämän pohjavireenä tulee esiin useassa kertomuksessa.

Tragiikan rinnalla elämänvoiman yllyke, eri tavoin piilotettu tai tukahdutettu vitaalisuus ja eroottisuus, pilkahtelee rivien väleistä. Sivuhenkilö-novellin yksin elävä Kerttu saa kuulla nuoruudenrakkautensa - aikoinaan pois muuttaneen ja sittemmin uuden kumppanin kanssa naapuriin asumaan palanneen miehen - tehneen itsemurhan. Muistot ja kuvitelmia siivittävä yhteiselämä, joka on tullut koetuksi vain yksipuolisesti, kietoutuvat erottamattomasti yhteen.

Kerronta tavoittaa herkkävaistoisesti mielen sisäiset liikahdukset. Maisema ja luonto heijastavat rosoisen runollisesti henkilöiden tunneyllykkeitä ja mielentilaa.

Novellit ovat tavalla tai toisella sivussa elävien ihmisten tarinoita; elämän syrjässä ja sydän syrjällään olevien todistusta olemassaolostaan.

Yksinäisten, eri syistä syrjään jääneiden tai vanhojen ihmisten kuvauksista löytyy myötäelävää huumoria, mutta niissä voi aistia myös pisteliästä kanssaironiaa. Kuolleet sekoittuvat eläviin ja elämä on juuri muistoissa riipaisevimmin liki. "Suru oli muuttumassa kaipaukseksi, ja siitä hän ei haluaisikaan luopua".

Kotimainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia