EmediateAd

Susanna Alakoski - Hyvää vankilaa toivoo Jenna

A A
27.8.2010 0:01

Eeva Saesmaa

Susanna Alakoski Hyvää vangkilaa toivoo Jenna
suom. Katriina Huttunen. Schildts 2010, 349 s.

Anni ja Sami ovat aikuiset sisarukset, joilla on Suomesta Ruotsiin siirtolaisiksi muuttaneet vanhemmat. Sami on käynyt tarkkailuluokan, Anni avustajankoulutuksen. Sami on narkomaani ja vankilakundi, Annilla on keskiluokkainen perhe ja työpaikka sosiaalityöntekijänä.

Teos jatkaa Alakosken kiitetyn esikoisteoksen Sikalat tarinaa ja teemoja. Anni on kuin aikuiseksi kasvanut Leena Moilanen, Sikaloiden alkoholistiperheen pieni tyttö, jonka vatsa kipuilee jatkuvasta hädästä.

Anni on alkoholistivanhempiensa nimetön lapsi. Narkomaaniveljensä nimetön sisko. Usvalapsi, joka haparoi aikuisenakin tietään. Hän on maailmasta irtileikattu, ilman perhejouluja, uusia vuosia tai juhannuksia.

Se, joka aina järjestää, auttaa, toivoo, suree. Patoutunut viha on karkotettu kauas matelijanaivoihin, siihen aivojen kaikkein primitiivisimpään osaan, josta se sitten räiskähtelee kielen pintaan.

Annille käy lopulta elämässä hyvin, mutta hän ei silti pysty vapautumaan lapsuuden perinnöstään. Hän ajattelee perheensä uponneen Estonian mukana, vaikka he eivät olleet edes laivalla. Hän itse on ainoa pelastuja, mutta jäi kuitenkin veteen.

Päihteiden kierre

Alakoski kirjoittaa: "Te kävelitte vetten ja pilvien päällä huomaamatta että uppositte." Lause laajenee huumekokemuksen kuvauksesta edustamaan kokonaista sosiaaliluokkaa, joka tarvitsee päihteitä unohtaakseen sen, että elämä ei kanna.

Alakoski näkee päihteet yhteiskunnallisena kysymyksenä eikä romantisoituna yksilöllisenä äärikokemuksena.

Hän käyttää taitavasti hyväkseen virallista kapulakieltä. Kerrontaa hengästyttävään tahtiin rytmittävät sanaluettelot listaavat ilmaisuja, joita yhteiskunta paiskaa vasten huono-osaisten kasvoja.

Tarkkailuluokka, kriminaalihuolto, sosiaalihuolto, päihdehuolto. "Matalapalkkaiset, ne joilla ei ole, ne jotka eivät osaa, ne jotka eivät halua, alempi sosiaaliryhmä…"

Sami joutuu huumekierteeseen, rikoskierteeseen ja lopulta hoitokierteeseen. Teoriat ja hoitokäytännöt seuraavat toisiaan, mutta yksikään virallinen taho ei pysähdy tosissaan miettimään, mitä ihmiselle merkitsee olla köyhä.

Tähän rakoon iskee Alakosken romaani. Se tekee sen hädänalaisten puolesta, terävästi ja selkeästi. Se sanoo sen suoraan: ongelman ytimessä on köyhyys ja siitä johtuva osattomuus.

Sisäistä puhetta

Hyvää vangkilaa toivoo Jenna ei aivan yllä Sikaloiden tasolle. Esikoisessaan Alakoski kuljetti vahvaa tarinaa, jonka sanoma upposi suoraan selkärankaan.

Nyt hän on korostetummin kantaaottava, mutta myös hajanaisempi ja teoreettisempi. Tarina tapahtuu pitkälti Annin pään sisällä. Se on puhetta kadotetulle veljelle, ja siihen väliin ei oikein osaa tai kehtaa tunkeutua.

Alakosken ihmiskuvaus on kuitenkin monivivahteista ja nautittavaa.

Anni ja Sami ovat jännitteisen romaanin vastakkaisia napoja, mutta ryöstäytyvät irti kaikenlaisesta tyypittelystä eläviksi hahmoiksi täynnä inhimillisiä yllätyksiä. Tämän avulla myös julistus kantaa ja ravistelee.

Kotimainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia