Tuomas Timonen - Oodi rakkaudelle

A A
11.2.2007 11:34

TUOMAS TIMONEN Oodi rakkaudelle (Teos 2007, 89 s.)

Kuhmossa syntynyt dramaturgi Tuomas Timonen (s.1975) on julkaissut toisen runokokoelmansa Oodi rakkaudelle. Esikoisteos oli nimeltään Vuosi oli kaatuneita puita (Tammi 2002), jossa Timonen viljeli muiden muassa runon iskevää, kerronnallista ja tarinallista muotoa; toiston, pysyvyyden, variaation, pysähdyksen ja hätkähdyksen merkeissä tapahtuvaa runon itseensä kiertyvää, korkkiruuvimaista liikettä. Tietyn tavoin, suljettua ja avointa yhtäaikaa.

Vahvasti ironisia, häijyn sarkastisia ja samalla avoimen rehellisiä ovat myös uuden kokoelman runot, jossa puhe rakkaudesta, yhteydestä ja yhteyden tarpeesta voi saada liikkeelle melkoisen roinakasan. Tiedetään mielikuvien valta. Miten Kafka sanoikaan tämän asian, suurin piirtein: "Ei rakkaus ole ongelma, ongelmallisia ovat vain tie, matkustajat ja kulkuneuvo".

Oodi rakkaudelle -kokoelman pitemmissä runoissa on kafkalaisia tilanteita mutta vielä enemmän Daniel Harmsin sattumanvaraisuuden absurdia logiikkaa. Harms oli jonkinlainen kirjallisuuden Buster Keaton. Samaa nopeaa itseironista mieskuvan punnertamista harjoittaa myös Timonen omissa maskuliinisissa tilityksissään.

Monissa Timosen runoissa on metodina puhdas ihmettely. Itsestäänselvyyksien takana on paljon kaikenlaisia epäselvyyksiä, vaikka arkipäivän rutiini, sopimuksenvaraiset käsitteet ja sukulaisten painostus estävät sen näkemisen. Filosofi Pascal sanoi: "Kiiruhdamme huolettomina kohti perikatoa, jos meillä on edessämme jotakin, mikä estää sitä näkemästä". Mutta onneksi Timosellakin on huumori, jottei runo kuolisi todellisuuden taakan alle.

Oodi rakkaudelle on kokonaisuutena omasukuisensa persoonallinen kirja. Paikoin tulee mieleen Kalevi Seilosen toteavat nuoruuden säkeet, mutta paikoin Timosen ilmaisu voisi olla hieman tiiviimpää, karsivampaa. Elliptisyys puree aina paremmin kuin lörpöttely.

HANNU WAARALA

Runous

Kommentoi artikkelia