Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.09.2012 19:38

Utopiasta hulluun terroriin

Osmo Jussila

Neuvostoliiton tragedia. Utopiasta vankileirien saaristoksi.

Otava 2012. 456 s.

Maassamme on varmaan vielä kulttuurikoteja, joiden kirjahyllyjen aarre on pitkä rivi V. I. Leninin tekonahkaselkäisiä koottuja teoksia, neuvostoliittolaista laatutyötä parhaimmillaan. Näiden kirjastojen haltijoita voisi kehottaa raivaamaan suurmiehen viisauksien hyllyn päähän tilaa Osmo Jussilan uudelle kirjalle Neuvostoliiton tragediasta.

Se on nimittäin lukemistani paras Leninin selitysteos. “Tieteellisen sosialismin” suurmiehen kiihkeiden tekstien vertaaminen siihen todellisuuteen, jonka lokakuun vallankumoukseksi nimitetty sotilaskaappaus sai todellisuudessa aikaan, on ollut suurprojekti. Jussila on onnistunut tehtävässään.

Kaappausta seurasi kaiken vallan riistäminen tsaarin luopumisen jälkeen syntyneiltä työläisten ja talonpoikien neuvostoilta. Salaisen poliisin eli Tshekan perustamisen jälkeen Leninistä tuli sokean joukkoterrorin harras kannattaja, joka pani lakkoilevat työläiset aisoihin väkivallan avulla. Sitten ryöstettiin talonpojilta viimeisetkin siemenviljat ja järjestettiin ihmiskunnan siihenastisen historian suurin nälänhätä.

Vuonna 1938 syntynyt poliittisen historian emeritusprofessori Jussila ei ole rajannut teostaan vain Leninin tekstien ja komentojen ja historiallisten tapahtumien vertailuun. Hän käy läpi Ranskan vallankumousta edeltäneiden ajattelijoiden, Marxin, Engelsin ja monien muiden utopistien käsityksiä ja aatteita tutkiakseen, millaisia tuloksia suurten vapausaatteiden toteuttamisesta syntyi.

Näin Jussila jatkaa pitkää polkuaan myyttien kaatajana. Kun hän taannoin pani syyniin Suomessa virallisena totuutena pidetyt käsitykset kansallisesta heräämisestä ja sortovuosista, syntyi jupinaa. Sosialismin suurten teoreetikkojen joutuminen luupin alle on kaiketi sellainen juttu, että jupinoiden pitäisi yltyä mölinäksi.

Kansainvälisen rauhan, kansojen ymmärryksen lisäämisen ja moniarvoisuuden nimissä on syytä esittää harras toivomus, että Jussilan teos käännettäisiin pian venäjäksi.

Stalinin kauhujen ensimmäinen merkittävä suomalainen julkinen paljastaja, maanalaisen SKP:n pääsihteerinä pitkään toiminut Arvo “Poika” Tuominen levitti sitä suosittua ja YYA-aikaan sopinutta historian selitystä, että Lenin oli hyvä ja vilpitön vallankumouksellinen, jonka työn diktaattori Stalin pilasi.

Jussila ei ole ensimmäinen historioitsija, joka romuttaa tällaiset käsitykset. Isaac Deutscherin ja monien muiden löytämät faktat osoittavat, että Lenin loi terrorin ja pani alkuun vankileirien saariston orjatalouden rakentamisen.

Henkilönäkin Narodnaja Voljaan eli Kansan Tahto -liikkeeseen kuuluneen hirtetyn terroristin veli Vladimir Uljanov oli sellainen tyyppi, jota voisi nimittää ainakin narsistiksi, jollei täydeksi psykopaatiksi. Lenin oli aina oikeassa kaikissa asioissa, ja julisti totuutta maanikon tarmolla.

Hän oli myös mahtava manipulaattori, joka muutti kumouksen kielen valheiden viidakoksi. Demokratia tarkoitti puoluepomojen valtaa, nomenklatuuraa, työväenluokka pakotettiin oikeudettomaan orjuuteen ja sosialismi oli todellisuudessa alkeellista valtiokapitalismia.

Jussila tuo nykyään jo tunnettuun henkilökuvaan uusia aineksia, sillä hän on kaivanut esiin Leninin monia “sensuroimattomia” tekstejä. Niiden joukossa on kuvaus kunnon kumouksellista puistattaneesta tilanteesta, kun johtajan piti myöntää itsenäisyys Sianpää-nimisen miehen edustamalle entiselle itsehallintoalueelle.

Emeritusprofessori lainaa monia ulkomaisia Neuvostoliiton syntyyn perehtyneitä tutkijoita, joista ensimmäisenä voi mainita amerikkalaisen Martin Malian. Jussilan teos on kuitenkin omaperäinen, moni-ilmeinen ja hätkähdyttävä kokonaisuus, jossa on paljon uutta aineistoa.

Joku voi tietenkin kysyä, mitä hyötyä on penkoa Ranskan vallankumouksen, Pariisin kommuunin tai Pietarin lokakuun tapaisia ikivanhoja tapahtumia. Historiahan ei koskaan toistu sellaisenaan. Ei ehkä toistu, mutta utopioiden ja tapahtumien vertailu opettaa ymmärtämään oman ajan virtauksia ja uhkia.

Tsaarinajan ulkomaille paenneet bolshevikit, kumouksen besserwisserit, olivat enimmäkseen keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan kuuluneiden perheiden lapsia. He eivät tehneet ruumiillista työtä, vaan kirjoittelivat julistuksiaan sukulaisten rahoilla ja rosvojen saaliiden turvin. Osseetti Josif Dsugasvilin järjestämien pankkiryöstöjen aalto ulottui Suomeen saakka.

Bolshevikkien liikkeen maanalaista vaihetta voi hyvinkin verrata al-Qaidan niin ikään keskiluokkaisten terroristien touhuihin. Arabikevään jälkeen ääri-islamin nousun vaara on kasvanut.

Historiallisessa vertailussa voi päätyä sellaiseenkin arvioon, että Saksan natsit ja Stalinin hallintokommunistit olivat saman hengen lapsia. He saivatkin aikaiseksi maailmansodan.

Martin Malian esimerkkiä seuraten Osmo Jussila on nimennyt laajan teoksensa Neuvostoliiton tragediaksi. Murhenäytelmä onkin siitä mahtava taiteen muoto, että sen sisään voi sijoittaa komedian ja farssinkin aineksia. Jussilan aineistossa on sellaistakin tavaraa, joka vääntää lukijan suun vinoon hymyyn. Kun puhutaan miljoonista uhreista, isoon iloon ei sentään ole varaa.

Huvittava tiedonsirpale oli tarina Leninin työtoverin Alexander Bogdanovin utopistisesta romaanista nimeltä Punainen tähti. Tuo aikanaan suosittu scifi-teos Mars-planeetalla sijaitsevasta ihanneyhteiskunnasta synnytti virikkeen, jonka seurauksena neuvostojen maan ilmavoimien koneiden siipiin maalattiin punaiset tähdet.

Vahinko, että kolme sotaa käynyt isäukko on jo mennyt manan majoille. Jussilan jakaman tiedon avulla olisin voinut kysellä häneltä, tiesikö sotilas suojautuessaan kiven taakse Prääsän ja Äänislinnan tien syrjässä, mikä mahti romutti hänen polkupyöränsä. Vastaan mielessäni “marsilaisten hyökkäys” ja olen kuulevinani äijän naurun.