Viitteet vievät vitsin

A A
7.6.2009 0:01
Kuva: Timo Filpus

FRANÇOIS RABELAIS

Pantagruelin kolmas kirja

Suom. Ville Keynäs, WSOY 2009, 260 s.

Ranskalaisen François Rabelais'n (1483 - 1553) Pantagruelin ensimmäisen osan (1534) ilmestyminen savolaisen kustantamon Kustannuskiilan kautta herätti hämmästystä ja epäluuloa vuonna 1989.

Lempääläinen kirjastonhoitaja Erkki Salo selvisi kuitenkin urakastaan kunnialla. "Suomennos on luettava ja nautittava ja kirjan lukee kannesta kanteen vaivattomasti", totesi Jukka Kemppinen arvostelussaan (HS 31.12.1989).

Kemppisen mielestä Salo oli tehnyt "ainoan oikean ratkaisun luopumalla tykkänään alaviitoista ja selityksistä". Pantagruelin kolmannen kirjan (1546) suomennoksessa Ville Keynäs ja WSOY ovat päätynyt täysin päinvastaiseen ratkaisuun ja lisänneet teoksen loppuun 16 sivua viitteitä.

Aikoinaan Salo tarjosi käsikirjoitustaan myös WSOY:lle saamatta vastausta. Nyt tutkija Kuisma Korhonen on laatinut Keynäsin käännökseen oppineen esipuheen, jonka lähteisiin ei kuulu Salon suomennos. Kulttuuriteko unohtuu siis 20 vuodessa.

Ensimmäisen kerran Rabelais'lta suomennettiin romaani vuonna 1947. Erkki Ahti käänsi Suuren Gargantuan hirmuisen elämän (1535), joten Salon ja Keynäsin kirjojen jälkeen sarjasta puuttuu enää neljäs osa ja sen täydennetty versio vuodelta 1552.

Hankalaksi klassikko Rabelais'n kääntämisen tekee ranska, jossa kansan katukieleen ymppäytyy lääketieteen tohtorin oppineisuus. Epäillään, että 1500-luvullakaan kaikista Rabelais'n uusiosanoista ei saatu selvää, joten ymmärtää hyvin, miksi Keynäs tarvitsee 398 viitettä.

Kun yleissivistys ei riitä, viitteeseen on pakko pompata, ja siinä välissä huumorinkukka tahtoo kuihtua. Selitetty vitsi ei ole vitsi, ei edes renessanssineron kynästä.

Mutta huumorin takia Gargantuan, hänen poikansa Pantagruelin ja hänen ystävänsä Panurgen juttuja luettiin.

Otetaan esimerkki, josta saattaa olla nauruksi sekä neuvoksi jopa tänä päivänä.

Tiedättekö, mitä tarkoittaa "antiikin ajan sanonta, että ilman Cerestä ja Bacchusta Venus vilustuu"? "Ts. ilman leipää ja viiniä. Ajatus on Terentiuksen komediasta Eunukki", vastataan 230. viitteessä.

Ensimmäisen Gargantuan pojan Pantagruelin tarinan Rabelais plagioi kirjasesta, jota myytiin turuilla ja toreilla kuten arkkiveisuja Suomessa. Tuote huvitti seitsemän painoksen verran sekä kansaa että oppineita ja toi voita vasta valmistuneen lääkärin leivälle.

Pantagruelin kolmannessa kirjassa etsitään useimmiten vastausta kysymykseen, pitääkö miehen mennä naimisiin silläkin uhalla, että mitä todennäköisimmin päätyy aisankannattajaksi.

Kun juoni on tässä, tilaa jää listata vaikkapa pari sataa tyypillisintä kiveslaatua; mitä pyhempi aihe sen rehevämmät naurut.

Se mille nauretaan, on valtaa, ja hovin ja kirkon taistellessa vallasta 1500-luvulla satiirikko kirjoitti henkensä kaupalla. Erasmuksen, Leonardon ja Lutherin aikalainen Rabelais ei päätynyt roviolle, vaikka kolmas kirja pakotti maanpakoon.

Kirjallisuudentutkimusta ei voi lukea törmäämättä Mihail Bahtinin teokseen Rabelais ja hänen maailmansa, mutta muuten Pantagruelilla ei taida olla merkitystä muille kuin kielten ja kulttuurihistorian opiskelijoille. Tämä ei ole tietenkään Keynäsin vika, vaan hän on jälleen tehnyt samanlaisen mehiläisen urakan kuin Georges Perecin romaanissa Elämä Käyttöohje (2006).

JOUNI TOSSAVAINEN

Ulkomainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia