EmediateAd

William S. Burroughs - Lännen maat

25.8.2010 0:01 HANNU WAARALA

WILLIAM S. BURROUGHS Lännen maat
Suom. Elina Koskelin.
Sammakko 2010, 283 s.

William S. Burroughsin trilogian komeassa päätösosassa Lännen maat (alkuteos 1987) etsitään ikuista elämää ja kuolemattomuutta muinaisesta Egyptistä, faaraoiden maasta.

Näin tullaan perimmäisten filosofisten kysymysten äärelle - ei kuitenkaan Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen kesyn humanistisessa hengessä, vaan aivan jossain muussa.

Burroughsin aikamatkat ja sielun räjähdykset kuvaavat modernin ihmisen pirstaloituneen identiteetin tilaa ja tulevaisuutta historiallisin esimerkein ja rajuin hyppyleikauksin.

Scifi ja historiallinen romaani tutkii Burroughsin romaanissa itseään, ja ylittää itsensä; luojan kiitos nuo scifin kaikki hengettömät lapsellisuudet ja historiallisten romaanien muumiot!

Burroughs on lukijan koukuttaja ja ihmisen kyykyttäjä, toisin sanoen fantasmagorinen realisti.

Addiktiot ovat vain osa ihmisluontoa niin uskonnossa kuin pollitiikkassakin.

Sielun kuolemattomuus saattaa olla piinallinen myytti ja ihmiskunnan yleinen harha, jota eri uskontokunnat ruokkivat kahlitakseen ihmisen todelliset vapauspyrkimykset.

Paratiisi on metafyysinen ansa. Nuorelle miehelle se on seksin väline, jolla ihmissielu saadaan koukutettua hyväksymään maallisen elämän epäoikeudenmukaisuudet.

Burroughs aloittaa Lännen maat kuvauksella vanhasta junanvaunussa elelevästä kirjailijasta, joka puuhastelee mallasviskin ja tehokkaiden aseiden kanssa, ja joka ei ole saanut vuosikymmeniin mitään aikaan kirjallisella sektorilla. Burroughs piirtää tässä omakuvaansa.

Mutta kohta kirjailjan mielikuvitus lähtee hurjaan laukkaan.

Missä on trilogien edellisten osien vallaton lännensankari Kit Carsons? Ei kai hänestä ole jo tullut muumiota? Silloinhan peli on lopullisesti menetetty.

Lännen maissa Burroughs antaa kyytiä kirjallisuuskriitikoille. Nuo onnettomat kriitikot askartelevat useimmiten pelkkien abstraktien sanojen parissa, kirjaililjat luovat sentään sanoista eläviä kuvia.

Muumiot ja kriitikot kuvittelevat toimivansa portinvartijoina, mutta he erehtyvät.

Kuten aina nokkela Timo Koivusalo sanoo: "Kriitikoille ei pystytä patsaita". Onneksi niin.

Kommentoi artikkelia