Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 14.08.2008 00:01
A A A

"Koirien kauneusleikkaukset olisivat liikaa"

Mitä ihmiset edellä, sitä lemmikit perässä. Sääntö pätee jo Yhdysvalloissa, jossa lemmikinomistajat kasvattavat vaatetus- ja kauneudenhoitoalan sivumarkkinoita hankkimalla koirilleen muotivermeitä, manikyyrejä ja kauneusleikkauksia. Eläimillä on jo omat tosi-tv show'nsa.

Lemmikkibusiness alkaa löytää jalansijaa myös Euroopassa. Suomi kuroo kehitystä kiinni kelpo vauhtia.

- Eräässä Petsien kilpailumainoksessa kuvituksena käytettiin piirrosta nahkatakkiin sonnustautuneesta koirasta. Iäkkäämpi rouva soitti ja halusi ostaa kuvan prätkärotsin hauvalleen. Hän närkästyi, kun niitä ei meiltä saanutkaan, kertoo Petsien ohjelmoija ja graafikko Antti Makkonen.

Vastaisuudessa ei-oon myyminen jää unholaan, sillä markkinarakoon uskovat Makkonen ja Mika Vatanen avaavat Petsie-yhteisön oheen verkkokaupan.

- Siitä tulee maan laajin lemmikkeihin keskittynyt verkkokauppa, josta löytää gourmet-ruokia ja niitä hassuja asuja.

Makkonen ei pelkää lemmikkihuuman menevän överiksi vielä silloin, kun kun eläin puetaan nahkatakkiin. Rajat sille, mikä on liikaa, on kuitenkin vaivaton määritellä.

- Jos joku haluaa mainostaa sivuillamme eläinten kauneusleikkauksia, sanomme kiitos näkemiin.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde