Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 19.04.2010 05:01
A A A

Malli-Krista unelmoi huonekasvista

Kova tahto oppia

Raikas ja luonnollinen tyttö. Sellaista etsivät tänä vuonna Suomen Huippumalli haussa -ohjelman tuomarit.

Kolmannen tuotantokauden avausjaksossa nähtiin, että yksi yhdestätoista huippistaloon päässeistä on kuopiolainen Krista, 18.

- Hain kilpailuun, koska ala on aina kiinnostanut minua. Tykkään kovasti esiintyä ja ilmaista itseäni. Mallin työ on aina ollut unelmani, kertoo Kuopion klassillisessa lukiossa opiskeleva neito.

Krista haki ohjelmaan Tampereen hakutilaisuudessa. Kun tieto taloon pääsystä tuli, alkoi myös valmentautuminen.

- Valmistautuminen oli kyllä aika vaikeaa, koska en oikein tiennyt, mitä kisassa tulee tapahtumaan. Tuomariston jäsen valokuvaaja Sakari Majantie antoi meille vinkin, että katselkaa Vogue-lehtiä ja ottakaa kuvista oppia. Kävin lainaamassa kirjastosta kasan lehtiä ja luin niitä ennen taloon menoa.

Krista kertoo pitäneensä yhteyttä myös kilpakumppaneihinsa ennen taloon menoa.

- Niin sinne tuntui turvallisemmalta lähteä.

Ihanaa ja rankkaa

Krista kertoo, että oli kuvausten alussa kameran edessä ihan hukassa.

- Vaikka minulla on hieman kokemusta mallin töistä, isoja kuvauksia en ollut aiemmin tehnyt. Oli vaikea hahmottaa, että mikähän siellä kamerassa näyttää hyvälle ja mikä ei. Mutta kilpailun myötä olen oppinut paljon.

Tällä hetkellä ohjelman kuvaukset ovat jo loppusuoralla. Krista ei tietenkään voi kertoa, onko hän mukana kisassa. Mutta joka tapauksessa hän on saanut vahvistuksen siihen, että mallin työ on hänen juttunsa.

- Tiedän, että työ on hyvin rankkaa, mutta toisaalta erittäin palkitsevaa. Matkustelukin on voimia vievää, mutta jos siitä nauttii, se voi olla myös yksi elämän parhaista asioista.

Omaksi esikuvakseen Krista mainitsee Tyra Banksin.

- Hän on luonut mallinuransa ympärille niin paljon muutakin, kuten tv-ohjelmia. Toinen suosikkini on Daria Werbowy, joka on kaunis ja monipuolinen. Suomalaisista uusista malleista suosikkini on ehkäpä Mia Frilander.

Haaveissa kasvi

Ohjelman nettisivujen keskustelupalstalla kilpailijoiden ulkonäköä ruoditaan jo kisan tässä vaiheessa varsin rankasti.

- En ole hirveästi huippiksen palstoja lukenut tai murehtinut muiden mielipiteitä itsestäni. Aina löytyy niitä, jotka tykkää ja niitä, jotka ei. Arvosteluhan kuuluu tälle alalle, se on työkalu mallin ammatissa. Yleisön palautteesta voi tietenkin oppia, Krista sanoo.

Omaksi kehittämisen paikakseen Krista kertoo maneerit, jotka johtuvat kokemattomuudesta.

- Vahvuuteni puolestaan ovat symmetriset kasvot, vahvat hiukset, avoimuus ja kova tahto oppia lisää.

Krista kirjoittaa ylioppilaaksi ensi vuonna.

- Jos mallin ura ei vielä nyt tärppää, olen miettinyt, että hakisin lääkikseen tai valtiotieteelliseen.

Sitä ennen Kristalla on kuitenkin edessään yksi suuren luokan haaste.

- Unelmoin siitä, että omistaisin joskus huonekasvin, joka ei kuihtuisi muutamassa päivässä. Ehkä ostan seuraavaksi kaktuksen.

Suomen Huippumalli haussa -ohjelma tänään Nelosella klo 20.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde