Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 21.03.2010 12:41
A A A

Katso kuvat viimeisistä kotitreeneistä!

Kuopion kuorolaisilla käy jo äänen päälle

Kuopion Kuorosota-joukkueen viimeiset treenit kotimaisemissa ennen sunnuntai-illan finaalia vietettiin poikkeuksellisesti musiikkikeskuksen auditoriossa.

- Normaalisti on saatu harjoitella jousistosalissa, jossa on melkein Suomen paras akustiikka, kertoo kuoron kakkosjohtaja Sari Kauhanen.

Kuoron johtaja Marco Hietala osallistui tällä viikolla maanantain treeneihin. Kaksi muuta kotitreeniä vedetään Kauhasen johdolla. Monen muun kuorolaisen tavoin Kauhasenkaan ääni ei ole parhaassa kunnossa.

Mutta savolaisella sisulla mennään. Välillä yskitään, välillä lauletaan. Ja nauretaan.

Finaalissa Kuopion kuoro esittää kappaleet We are the champions, Desperado sekä Phantom of the Opera.

Oopperan kummituksen tyyliin kuuluvia naamioita testaillaan viimeisissä kotitreeneissä. Yksi Phantom of the Operan solisteista, Ilkka Suokas, on saanut kaveriltaan lainaan naamion.

Vaikka vaatetuspuoli tulee pääosin tuotantotiimin puolesta, toiveita on myös We are the champions -biisin puvustukseen.

- Jotain nahkakoppalakkia pitäis saada, biisin jo ensimmäisessä lähetyksessä yhdessä Pia Niskasen kanssa tulkinnut Kalle Pakarinen suunnittelee.

Koneet ajetaan alas

Kuoron harjoitukset musiikkikeskuksella kolme kertaa viikossa ovat kestäneet keskimäärin neljä tuntia. Lauantain harjoituksissa paikan päällä Helsingin Peacock-teatterissa menee aina kokonainen työpäivä.

- Kyllä tämä äänen päälle käy. Me ollaan laulettu kuuden viikon aikana saman verran kuin normaali kuoro harjoittelee vuodessa. Omien töiden ja keikkojen yhdistäminen treeneihin ja kisamatkoihin on ottanut välillä koville, sanoo musiikinopettaja Mika Ryhänen.

Lyseon lukion opinto-ohjaajana työskentelevä Leena Ståhlberg sanoo, että työpäivän jälkeen on ollut tunti aikaa hakea lapset hoidosta, tehdä ruoka, vähän siivota tai pestä pyykkiä ja sitten sännätä treeneihin.

- Onhan tämä ollut rankkaa. Ei ihme, että porukka on ollut paljon kipeänä. Mutta kivaa on ollut. Tyhjyys iskee varmasti, kun kaikki on ohi.

Tyhjyyttä osa porukasta paikkaa Molotovin cocktaililla.

- Molotovin cocktail on kuoron jäsenistä koottu bändi. Meillä on keikat ensi maanantaina ja tiistaina Henkassa. Ajellaan tavallaan näitä Kuorosota-koneita alas sillä tavalla, Mika Ryhänen sanoo.

Kuorolaisten lisäksi sunnuntain finaalissa saattaa lavalla vilahtaa Jätti-Kurko. Se on Niina Heiskasen valmistama ihmisen kokoinen pehmopupu, joka näyttää vähän Marco Hietalalta.

- Se on meidän maskotti ja myynnissä Huuto.netissä. Huutosumma menee kuoron hyväntekeväisyyskohteelle, KYSin lastenpsykiatrian klinikalle, Heiskanen kertoo.

Kuorosota-ohjelman finaali tänään sunnuntaina Nelosella klo 19.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde