| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Dave Forestfield - Continental Dinner
Kuopiolanen taiteen monitoimimies Tatu Metsäpelto ansaitsee pisteet jo taiteilijanimestään Dave Forestfield. Myös miehen albumi Continental Dinner on positiivinen yllätys.
Metsäpelto osoittautuu trubaduuriksi, joka kulkee arvostettujen singer-songwritereiden jalanjäljillä aivan kuin olisi ollut sillä tiellä aina.
Tukijoukkona hänellä on pitkä liuta enemmän tai vähemmän savolaisia muusikoita Aavikon Tomi Kososesta ex-Tehosekoitin-rumpali Tero Sundelliin.
Ilahduttavin vahvistus on kuitenkin kitaravelho Jari Rissanen, joka esimerkiksi onnistuu loitsimaan muuten melko tyhjänpäiväisen Back to the Start -kappaleen henkiin eleettömällä slide-kitaroinnillaan.
Soulin, bluesin ja kantrin rajamaastossa seikkailevan albumin huippuhetket ovat junnaava tilitys You Can't Trust Nobody ja levyn päätösraita, mahtava krapulatarina Hangover in Hannover, jossa Metsäpelto osoittaa myös viimeistään kykynsä myös sanoittajana.
Continental Dinner kuulostaa siltä kuin ammattilaisten levyn tuleekin: rennolta ja svengaavalta, mutta tarkalta. Mainiolta levyltä kuitenkin puuttuu traditiot rikkovaa sekopäisyyttä, joten se jää mieleen vain muutamista erinomaisista kappaleista.
Janne Niiranen
|
|
Rock
- Smaragdimetsässä suhisee 29.01. 00:02 Petja Savoila
- Alankoa ja Keskitaloa 29.01. 00:01
- Battlefield 3: Back to – Karkand 22.01. 00:01
- ANOMUS - Anomus 14.01. 00:01
- BLACK TWIG - Paper Trees 14.01. 00:01 AKI LEHTI
- HERRA YLPPÖ & IHMISET - Mies ja nainen 14.01. 00:01 AKI LEHTI
- JULMA HENRI - Radio Jihad... - Syrjäytynyt - vol. - 2 10.01. 00:01 RAULI KARJALAINEN
- SYDÄN, SYDÄN - Kapseli 10.01. 00:01 AKI LEHTI
- JUKKA KUOPPAMÄKI Kultaa tai kunniaa - Satsangan rock-vuodet 1973 - 1979 08.01. 00:01 MIKKO SILTANEN
- HURRIGANES Live in Hamina 1973 08.01. 00:01 MIKKO SILTANEN


